Sanevuori mukana Mixun ryhmässä
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelaisen luotsaama Huuhkajaryhmä osallistuu helmikuun toisella viikolla Seinäjoella järjestettävään Komia III -turnaukseen. Joukkue pelaa turnauksessa Suomi XI -nimellä, sillä kyseessä on varsin kokeilupitoinen ryhmä. FC Hakasta Mixu nimesi ryhmään Hakan puolustajan Sami Sanevuoren, joka siirtyi täksi kaudeksi FC Interistä Valkeakoskelle.
Paatelainen nimesi joukkueeseensa 20 pelaajaa, joista ainoastaan 3:lla on A-maaottelukokemusta. Ryhmä koostuu pääasiassa pohjoismaisista pelaajista ja mukana on useita nuoria pelaajia.
– Meillä ei ole nyt matkassa Huuhkajat eikä edes Pikkuhuuhkajat. Tätä joukkuetta voisi kuvata vaikka nimikkeellä ”Huuhkajan kuoriutumassa olevat munat”, Mixu naurahtaa.
– Tarkoittaa sitä, että meillä on Komia III –turnauksessa todella nuori, mutta hyvin kehityskelpoinen joukkue. Joukkue on koottu sellaisista pelaajista, joilla näemme potentiaalia nousta vielä jonain päivänä A-maajoukkuetason pelaajiksi.
Suomi XI kohtaa turnauksessa torstaina 9.2. Djurgårdenin, perjantaina 10.2. FC Floran ja sunnuntaina 12.2. Örebron.
– Pystymme antamaan nuorille lahjakkuuksillemme kolme kansainvälistä, kovavauhtista peliä. Täytyy nostaa hattua turnausjärjestäjille siitä, että he ovat saaneet mukaan näin kovan osallistujalistan, Mixu toteaa.
Pelaajat Komia-turnaukseen:
Jukka Lehtovaara, TPS, 15.03.1988, 1/0
Henri Sillanpää, GAIS Göteborg, 04.06.1979, 4/0
Jon Masalin, Fredrikstad FK, 29.01.1986, 0/0
Tapio Heikkilä, FC Honka, 08.04.1990, 0/0
Sami Sanevuori, FC Haka, 20.02.1986, 0/0
Tuomas Rannankari, FC Twente, 21.05.1991, 0/0
Ville Nikkari, FC Inter, 05.11.1988, 0/0
Henri Toivomäki, AFC Ajax, 21.02.1991, 0/0
Jarkko Hurme, TPS, 04.06.1986, 0/0
Kristian Kojola, IFK Mariehamn, 12.09.1986, 0/0
Matias Ojala, AC Oulu, 28.02.1995, 0/0
Rasmus Schüller, FC Honka, 18.06.1991, 0/0
Mika Ojala, FC Inter, 21.06.1988, 2/0
Aleksi Paananen, KuPS, 25.01.1993, 0/0
Duarte Tammilehto, FC Honka, 15.02.1990, 0/0
Petteri Pennanen, TPS, 19.09.1990, 0/0
Sebastian Strandvall, VPS, 16.09.1986, 0/0
Kalle Kauppi, FC Inter, 06.05.1992, 0/0
Juho Lehtonen, TPS, 03.08.1992, 0/0
Roope Riski, Hönefoss BK, 16.08.1991, 0/0



Ei ihan korvaa Regiä, mutta jos pelaa parhaalla tasollaan, niin täällä on ainakin kova luotto kaveriin. Tervetuloa maailman hienoimpaan joukkueeseen, Sami.
Ilmoita asiaton kommentti