Hakan pelaajalla erikoinen työnkuva
- Hakan pelaaja Marco Matrone toimii myös liikuntaohjaajana ESR-rahoituksella.
Hakassa liigapallon pelaamista jatkavan Marco Matronen, 24, sopimus on sorvattu sellaiseksi, että Matrone tekee pelaamisen ohessa työtä Valkeakosken kaupungin ja yritysten palveluksessa.
– Sopimukseen liittyy Euroopan sosiaalirahaston hanke, johon jonkin verran osallistuu myös kaupunki, sanoo Hakan liikuntakoordinaattori.
Matronen työhön kuuluu käydä Apian urheilutalossa ohjaamassa kaupungin erilaisia ryhmiä ja koululaisia. Tarkoitus on myös järjestää kuntosaliohjausta sekä yrityksille liikuntapäiviä työkykyä ja hyvinvointia ylläpitävänä toimintana.
Matrone valmistuu keväällä Vierumäeltä liikunnanohjaajaksi, ammattiurheilijoille suunnatussa 3-vuotisessa paketissa.
– Tämä on nyt aivan loistava tilanne, jossa eri osapuolet hyötyvät moninkertaisesti. Minä saan työkokemusta ja pystyn samalla auttamaan kaupunkia ja Hakaa seurana.
Työt on järjestetty niin, että Matrone voi hoitaa mallikkaasti myös harjoittelun Hakan liigajoukkueessa.
– Pelaaminen on päätyöni, ja sen ehdoilla tässä mennään koko ajan. Palkastani suuri osa tulee Hakalta, hiukan kaupungilta ja osin Euroopan sosiaalirahastosta, VS:n viikon veikkaaja Marco Matrone selvittää.





"Tuen seuraa jo tahtomattani, ja se saa riittää.
Miten mahdoton alemmuuskompleksi suomalaisilla oikein on. Kaikki mahdollinen pitäisi olla yhtä hyvällä tasolla kuin naapureillakin. Miksei voida rehellisesti myöntää, että olemme jalkapallossa(kin) aivan pskoja.
"
No jos suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu halu olla surkea jossain, niin niin kai se sitten on? Onneksi kuitenkin jotkut haluavat kehittyä ja kehittää, että valittajilla riittää valitettavaa.
Ilmoita asiaton kommentti