Urheilu

Päivitetty 23.1.2012 15:10, julkaistu 23.1.2012 14:27

Koskenpojilta vuoden urheiluteko!

Kuva: Mika Seppänen
Alpo EerolaLähetä palautetta toimittajalle
VaKP Voimistelun salilla Mottitiellä on normaalin treenin ja harjoituskisojen lisäksi pidetty leirejä ulkomaalaisten valmentajien ohjauksessa.

Hämeen Liikunta ja Urheilu palkitsi Valkeakosken Koskenpoikien voimistelujaoston HLU:n Vuoden Urheilutekona, kaikkien aikojen ensimmäisessä Hämeen Sporttigaalassa.

Valkeakosken Koskenpoikien palkitsemisen perusteina oli muun muassa se, että VaKP Voimistelu itse hankki koko maassa toisen aerobicin joustoparketin seuralle.

Oman harjoitustilan Koskenpojat vuokrasi ja varusti aluksi Valkeakosken Lumikorpeen Sammonkadulle, mistä seura muutti viime vuonna viereisen Mottitien varrelle, entistä avarampiin tiloihin.

Vuonna 2011 jaossa olleista 6:sta aerobicin Suomen mestaruudesta 5 meni VaKP:lle, ja seuralle tuli yhteensä 10 SM-mitalia. Koskenpojilla on noin 100 aerobiccaria, kun kaikki nuorimmat lasketaan mukaan.

Suomen Palloliiton Tampereen piirin kultaisen ansiomerkin Sporttigaalassa sai FC Haka-juniorien toiminnanjohtaja Mikko Hatakka, pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä piirin ja seurojen jalkapalloilun hyväksi.

Gaala hotelli Ilveksen juhlasalissa keräsi runsaat 200 liikunnan ja urheilun toimijaa viettämään yhteistä iltaa ja juhlistamaan hämäläistä liikuntaa ja urheilua. Gaalassa palkittiin hämäläisiä ansioituneita toimijoita, menestyksekkäitä urheilijoita, nuoria lupauksia, toimivia urheiluseuroja sekä hienoja urheilutekoja.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.1.2012 19:47

Ylpeitä ollaan urheiluseurasta sai se tukea tai vähän vähemmän! Selkänahkaa, verta ja hikeä! Siinä mottoa jos toisellekkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)25.1.2012 12:05

"Hakakin pelaisi paremmin, kun ei tulisi ilmaista rahaa.

"

Ilmaista rahaa ei olekaan. Koskenpojat on myös hieno ja perinteinen seura joka ansaitsee kaupungin tuen.

Ilmoita asiaton kommentti

Sepe Susi25.1.2012 07:30

Tuki ryvettää halun tehdä urheilua. Hakakin pelaisi paremmin, kun ei tulisi ilmaista rahaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 20:17

Paljon onnea Voimistelujaostolle upeasta palkinnosta. Valkeakoski saa olla todella ylpeä teistä! Vuoden Urheiluteko kaupungilta tänä vuonna?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 14:32

Lisää tukea Koskenpojille, se kävisi komukoillekin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 07:49

Missä on Koskenpoikain tuki kaupungilta?
Olisiko esim. n.50 000euroa sopiva raha?
Ihan vain tasapuolisuuden nimissä!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  8. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  9. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  10. Bemis lomauttaa syksyllä

    UUTISET 10.5. 14:18 2915

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 405

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 291

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 282

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 280

  5. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 278

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 135

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 113

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 34

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot