Urheilu

Päivitetty 22.1.2012 17:55, julkaistu 22.1.2012 17:38

Ojansivu ja Saapunki mestarit, Tuomas Saksa nuorten 10:s

Kuva: Olli Nykänen
Alpo EerolaLähetä palautetta toimittajalle
Miesten yhdistelmähiihdon kärjessä lykkii Iivo Niskanen, toisena Antti Ojansivu ja äärimmäisenä vasemmalla Sami Lähdemäki, tässä päivän mitalistit.

Ylöjärven Ryhdin Antti Ojansivusta ja Kuusamon Erä-Veikkojen Susanna Saapungista tuli miesten ja naisten 20-sarjan yhdistelmähiihdon Suomen mestarit Valkeakosken Korkeakankaalla sunnuntaina.

Miesten kisaa johti puoliväliin asti Vuokatin Iivo Niskanen. Suksien vaihdon jälkeen Ojansivu otti karkulaisen kiinni ja teki voittomarginaaliksi puoli minuuttia. Saarijärven Pullistuksen Sami Lähdemäki oli pronssimies.

Valkeakosken Hakan Tuomas Saksan tavoitteena oli 10:n sakki ja sille tilalle ”Tomppa” myös päätyi. Eroa voittajaan kertyi 2.56 minuuttia.

Antti Ojansivu voitti viime vuonna ikäluokkansa kaikki Suomen mestaruudet, mutta nyt sunnuntaiaamuna hän ei uskonut vielä voittavansa.

– Pertsan osuudella oli turha yrittää Iivon kelkkaan, mutta suksien vaihto meni niin hyvin, että uskalsin lähteä karkuun Samilta ja sai vahingossa Iivon kiinni.

Iivo Niskanen kiisti, että kyse olisi ollut vahingosta.

– Jokainen saa kokeilla kilvanhiihtoa keuhkokuumeen jälkeen. Minulla tauti oli uudenvuoden jälkeen, 2 viikkoa on nyt mennyt, eikä tästä hiihtämisestä näytä tulevan mitään.

Ojansivu, Niskanen ja Lähdemäki ovat kuitenkin selvästi Suomen kärkitriona menossa nuorten MM-hiihtoihin Turkkiin helmikuussa. Kolmikko toivoo neljättä hiihtäjää mukaan, jotta myös viesti olisi mahdollista hiihtää.

Naisten mestaruuden vieneen Susanna Saapungin ja hopeanaisen, Kaipolan Vireen Anni Kainulaisen jälkeen viimeisen mitalin otti Vuokatin Saana Kemppainen.

Heti nuorten SM-ruletin perään kansallisissa Valkeakoski-hiihdoissa pääsarjojen voitot ottivat Hakan Juha Mikkolainen ja Liisa Anttila.


AVAINSANAT:

Kommentit (2)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)25.1.2012 18:01

Minua kiinnostaa ja oli mitä mainioimmat kisat.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)24.1.2012 07:51

Ketä kiinnostaa tälläinen "mutasarja" hiihto?
Ei juurikaan ketään, turhanpäiväistä vapaa-
ajan näpertelyä. Herätkää hölmöt!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  8. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  9. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  10. Bemis lomauttaa syksyllä

    UUTISET 10.5. 14:18 2915

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 405

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 291

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 282

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 280

  5. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 278

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 135

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 113

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 34

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot