Tuomas Saksa 6:s sprinttiradalla
- Ylikulkusillalle. Korkeakangas tarjosi nuorille vaativan sprinttikisan, jolla Tuomas Saksa päätyi hienosti finaaliin.
Tuomas Saksa, 19, puolusti Valkeakosken värejä Hakan ja kaupungin järjestämien nuorten sprinttihiihdon MM-ja PM-katsastuksissa lauantaina. Tuomas ylti 20-sarjassa finaaliin ja sijoittui 6:nneksi.
– Täytyy olla tyytyväinen, sillä tavoitteena oli päästä 10:n parhaan joukkoon, ja kovia jätkiä oli vastassa, ”Tomppa” sanoi.
Saksa piti Korkeakankaan kotiyleisöä jännityksessä. Aika-ajoista hakalainen meni jatkoon, ja lunasti niin alkuerästä kuin välierästä vain niukasti paikan 6:n hiihtäjän loppukilpailussa.
– Rankka oli finaali. Välierä painoi jaloissa melkoisesti. Rinteen nousussa kun yritti kaikkensa, iski sellaiset hapot, että oli vaikea enää kiriä. Aika petollinen paikka. Loppusuoralla häviän näköjään aina 1–2 sijaa, eli kirissä on varaa parantaa. En ole varsinaisesti mikään sprintteri, mutta nythän se on kulkenut, Saksa naurahti.
Lauantaista tuli kovin lumisateinen, ja hiihtäjät joutuivat suksimaan pöpperöisellä radalla.
– Lumisade ei hirveästi haitannut, koska tänään oli alla liukas suksi.
Parikymppisten miesten finaali olikin päivän tiukin. Maaliviivalle puristivat aivan ”yhtä monoa” nuorten maajoukkueeseen kuuluvat Saarijärven Pullistuksen Sami Lähdemäki ja Ylöjärven Ryhdin Antti Ojansivu. Lähdemäki voitti.
Nuoret jatkavat Korkeakankaalla sunnuntaina kello 10 yhdistelmähiihdoilla ja SM-arvolla. Miehillä on urakkana 10 kilometriä perinteistä, suksien vaihto, ja vielä 10 kilometriä vapaata hiihtotapaa. Naisten matkana on 5+5 kilometriä.
– Jospa sunnuntainakin 10 sakkiin... miksei paremminkin, Saksa tuumaa.
Hakan nuorimmissa ilonaihetta toi etenkin Sonja Lahtinen, joka sijoittui Hopeasompa-finaalien esikisoissa 3:nneksi.
Sunnuntain nuorten SM-yhdistelmäkisojen jälkeen kello 12.30 alkavat vielä kansalliset Valkeakoski-hiihdot.



Käsittämätöntä toimintaa kisajärjestäjiltä HS-esikisoissa. Hiihtäjiä tuli paikalle pohjois-suomesta asti tutustumaan Hopeasompa latuihin mutta niitähän ei ollutkaan (5km). Lisäksi ylikulkusilla? naula teki tuhojaan suksiin asia oli kuulemma jo aamulla tiedossa mutta naulaa ei saatu pois, joten parisataa suksea lähtee hiontaan kisojen jälkeen.
Ilmoita asiaton kommentti