Akseli Vuorinen hakee vauhtia Muoniosta
- Akseli Vuorinen aloitti elokuussa Muonion Ski Collegessa, nyt ovat ensimmäiset 4 kuukautta takana ja meneillään joululoma kotona Valkeakoskella.
Valkeakosken Hakan Akseli Vuorinen, 16, koki 4 kuukautta sitten ison elämänmuutoksen, kun hän aloitti elokuussa Muonion Ski Collegessa.
– Huomasin Muonion vaihtoehdon pari vuotta sitten. Tiedossa oli, että etelän talvet voivat olla huonoja. Muonio tuntui hyvältä vaihtoehdolta sekä hiihtoon että kouluun.
Viime keväänä Haka palkitsi Aksun vuoden hopeasompalaisena.
– Olen aika tykännyt käydä Lapissa, ja pääsin heti kiinni omaan hommaani, eli treenaamiseen, Aksu naurahtaa. Syksyn 2 muuta leiriä olivat Rovaniemellä ja Ylläksellä.
Ensilumi satoi Muoniossa lokakuun alussa, ja kuun puolivälissä saattoi ottaa jo sivakat esiin Oloksen 2,5 kilometrin ladulla, viime talvesta säilötyllä lumella. Asuntolasta on hiihtokeskukseen matkaa 7 kilometriä.
– Hienot ovat maisemat. Koti-ikävää en ole tuntenut kertaakaan. Niin paljon puhutaan puhelimessa, ja meillä on todella hyvä ryhmä siellä. Isä ehti syksyn aikana käydäkin Muoniossa 3 kertaa, Aksu juttelee.
Sähköalan opinnoistakin Aksulla on vain hyvää kerrottavaa.
– Kun yleensä opistoissa menee vuosi ennen kuin pääsee mihinkään hommiin, me olimme Muoniossa jo 3 viikon jälkeen rakennustyömailla opettajien kanssa laittamassa pistorasioita, kattolamppuja ja sähkökaappeja. Tekemällä oppii, ja koululle saamme pientä liksaa, Aksu kehaisee.
Akseli Vuorinen on siinäkin onnellisessa asemassa, että hän kuuluu liiton Pohjola-ryhmään eli nuorten maajoukkuerinkiin, joka tarjoaa sekin leiritystä.



Onnea Uudelle vuodelle!
Ilmoita asiaton kommentti