Urheilu

Päivitetty 19.12.2011 18:54, julkaistu 19.12.2011 18:16

Ahman alkukausi tyydyttää valmentajaa

Kuva: Olli Nykänen
Alpo EerolaLähetä palautetta toimittajalle
Jos aktiivinen pelitapa jatkuu, Teppo Tenkanen ja Kalle Rikkonen johdattelevat Ahmaa kohti kevään pudostuspelejä.

Kiekko-Ahma voitti HPK Inkkarit maalein 7–3 (1–3, 2–0, 4–0) vuoden viimeisessä 2. divisioonan jatkosarjan ottelussaan Wareenassa.

Kiekko-Ahman pääpiiskuri Jari Rikkonen on tyytyväinen alkukauteen.

– Mukaan mahtuu muutama huono peli, mutta paljon hyvääkin on nähty. Olemme vastustajiin verrattuna fyysisesti hyvässä kunnossa. Ylivoimapeli toimii melko hyvin. Pelaamme hyvin etenkin koko joukkueena, pelkästään yksilöitä ei pidä kehua, vaan kaikkia viisikoita.

– Ihan kunnolla ei jakseta pelata kaikkia 60 minuuttia, vaan tulee nukahduksia. Hyvä esimerkki tästä oli Lauttakylä-ottelu. Olisimme varmaan tuoneet pisteet kotiin, mutta annoimme ensimmäisen 10-minuuttisen aikana 4 maalia.

HPK Inkkarit teki avauserässä 3 maalia, mutta luistin alkoi painaa ottelun edetessä, ja Ahma voitti vakuuttavasti 3. erän 4–0.

Ahman vauhdista kielivät Inkkarien Aleksi Pullin 62 torjuntaa. Ahman maalissa Valtteri Telinkankaalle kertyi vain 17 torjuntaa.

Kiekko-Ahma on osoittanut alkukaudesta myös henkisen kantin pitävän. Inkkarit-pelissä joukkue otti vain kaksi 2 minuutin rangaistusta, eikä jäähypenkkiä ole kulutettu kovin paljon muissakaan otteluissa.

Ahma-Inkkarit 7-3: Pasi Reunanen 2+1, Jani Laine 1+1, Jussi Rajala 1+1, Eero Salmela 1+0, Tero Laine 1+0, Kalle Rikkonen 1+0, Eero Aronen 0+3, Teppo Tenkanen 0+3, Jari Naskali 0+1, Jasu Mäkelä 0+1, Jari Anttonen 0+1.

Hämeen 2. divisioona, jatkosarja

RuoSkA–LLuja........................... 4-6

K-Ahma–HPK Inkkarit............. 7-3

JIlves–Ikurin V............................ 5-8

LLuja 5 5 0 0 0 30-14 15

Leki II 5 4 0 0 1 43-21 12

RuoSkA 5 4 0 0 1 28-14 12

K-Ahma 5 3 0 0 2 25-20 9

----------------------------------------------

IK-VI 5 3 0 0 2 26-23 9

Fortuna 5 1 0 2 2 17-19 5

JIlves 5 0 1 1 3 16-35 3

HPK Inkkarit 5 0 1 0 4 16-30 2

---------------------------------------------

VaPS Hockey 6 0 1 0 5 18-43 2

Seuraavat ottelut: la 7.1. LLuja–Fortuna, K-Ahma - Leki II klo 16 Wareenassa, HPK Inkkarit - JIlves.


AVAINSANAT:

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)22.12.2011 14:31

Ei vieläkään moitittu tuomareita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.12.2011 16:46

"Tarvitaanko kohta jo isompi halli?"

Ei tarvita isompaa hallia,mutta ulkokaukalosta voisi putkittamalla tehdä tekojään. Näin saataisiin lisää jäätä kiekkoilijoille ja ringeten pelaajille. Myös kaukalopalloilijat ja muut höntsyporukat saisivat jäätä inhimilliseen kellonaikaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.12.2011 13:46

"Tarvitaanko kohta jo isompi halli?"

Vaikka kysymys onkin tarkoitettu "vitsiksi",niin vastataan silti. Ei tarvita isompaa hallia sarjaporrasta ylempänä,eikä sitäkään ylempänä(mestis),joten ollos huoleton. Tässä kylässä ei tulla pelaamaan koskaan liigassa,jossa on tiettyjä kriteerejä hallin suhteen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)20.12.2011 09:35

Tarvitaanko kohta jo isompi halli?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.12.2011 21:30

Loistavaa jälkeä nousijajoukkueelta. Parin vuoden päästä ollaan sarjatasoa ylempänä,mikä on sopiva taso
paikkakunnan kiekkoilulle.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)19.12.2011 19:28

Jep, kyllä pitää olla tyytyväinen K-Ahmojen
edustuksen peleihihin. Vaikka en valitettavasti
ole kuin yhden ehtinyt paikanpäälle katsomaankaan.
Tuloksellisestikkin siis hyvin mennyt.
Tästä on hyvä jatkaa, varsinkin kun oman kylän
pojat ovat joukkueen runkona ja parhaimmistoa. :)

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  8. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  9. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  10. Bemis lomauttaa syksyllä

    UUTISET 10.5. 14:18 2915

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 405

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 291

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 282

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 280

  5. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 278

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 135

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 113

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 34

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot