Urheilu

Päivitetty 8.12.2011 16:11, julkaistu 8.12.2011 16:10

Hakan vahvistus valmistuu hierojaksi

Kuva: Henry Rantaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Jussi Heikkinen valmistuu hierojaksi Tampereella ja yrittää olla myös valmis Hakan liiga-avaukseen heti ensi keväänä.

Hämeenlinnasta Hakaan siirtynyt 23-vuotias Jussi Heikkinen tuli vahvistamaan valkopaitojen puolustusta.

Heikkinen kuului FC Hämeenlinnan Ykkösessä pelaavaan miehistöön, mutta liigatilikin on jo avattu.

Kaudella 2009 Heikkinen pelasi FC Lahden kokoonpanossa.

– Kaksi liigaottelua ehdin pelata, Honkaa ja KuPSia vastaan. Hongan kanssa pelasimme tasan ja KuPSin voitimme. Sitten meni polvi harjoituksissa ja kausi päättyi siihen.

– Tänä kesänä sain pelata täysin ehjän kauden, 1 nuorten ja 9 poikien maaottelua pelannut Jussi Heikkinen toteaa.

Heikkinen käy ainakin vielä Hakan harjoituksissa Hämeenlinnasta käsin. Opinnot ovat loppusuoralla Tampereella.

– Olen lopputyötä vaille valmis hieroja, Tampereen Urheiluhierojakoulussa koulua käynyt Heikkinen, Valkeakosken Sanomien viikon veikkaaja kertoo.

Ensimmäisen kerran Heikkinen ja muut uudet hakalaiset nähdään tositoimissa ensi viikon perjantaina Honkaa vastaan. Mikäli sääolot sallivat, niin joukkueet kohtaavat Saharan tekonurmella.

JUSSIN RIVI

Liverpool–QPR 1

Bolton–Aston Villa 12

Arsenal–Everton 1

-----------------------------------------

Man Utd–Wolverhampton 1

Norwich–Newcastle 2

West Bromwich–Wigan 1

-----------------------------------------

Swansea–Fulham X2

Middlesbrough–Brighton 1X

Reading–West Ham 1X

-----------------------------------------

Nottingham–Crystal P X2

Birmingham–Doncaster 1

Millwall–Cardiff C 2

Watford–Leeds 2


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)9.12.2011 10:03

Tervetuloa Jussi!

Ja Jussista voi ottaa mallia, pelaamisen ohella voi hoitaa ammattiin valmistumisenkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)8.12.2011 21:10

Tervetuloa Tehtiksen kirkkaisiin valoihin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)8.12.2011 17:41

VAHVISTUS ilmenee vasta kentällä!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  2. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  6. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  7. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  8. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  9. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  10. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 405

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 291

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 282

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 280

  5. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 278

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 135

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 113

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 34

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot