WFT:n taistelu ei riittänyt
- WFT:n Ari Kaskela taistelee pallosta.
Valkeakosken WFT pelasi viikonloppuna kaksi kamppailua Futsalin kolmosdivisioonassa.
Perjantain maali-iloittelu päättyi niukkaan 7–8 -tappioon tamperelaiselle FC Comebackille ja sunnuntain iltaottelu päättyi 6–3 -tappioon tamperelaiselle PP-70:lle.
Kotiottelu Comebackia vastaan alkoi lupaavasti, kun Kristian Perttunen tuuletti maaliverkkoja jo ensimmäisessä vaihdossa. Tämän jälkeen ottelu eteni 1–0 -lukemissa aina 10 minuutille asti, kunnes vieraat tasoittivat ottelun.
Ensimmäisen jakson viimeiset 5 minuuttia enteilivät jo tulevaa, kun molemmat joukkueet osuivat kahdesti, ja näin tauolle siirryttiin tasalukemissa 3–3.
Toisen jakson alkuun Comeback tarjoili shokkihoitoa iskien itsensä 3 maalin karkumatkalle. WFT kuitenkin heräsi taistelemaan. Lopussa maaleja iskettin tasatahtia. Lopulta kotijoukkueen kiri ei kuitenkaan riittänyt.
Koskilaiset saivat nopeasti huuhdottua perjantain tappion mielestään ja esittivät sunnuntaina Ylöjärvellä kauden parastaan ensimmäisellä jaksolla.
Pakka pysyi tiiviinä ja WFT eteni vakuuttavan tuntuisesti 0–3 -johtoon. PP-70 sai kuitenkin paikattua itsetuntoaan kaventamalla taukolukemiksi 1–3.
Toisella jaksolla kotijoukkueen jalka liikkui vieraita kepeämmin, ja tuloksena oli nousu ahdingosta selkeään 6-3 -voittoon.
WFT:n maaleista vastasivat Tapio Lehtinen kahdesti sekä Teemu Toivonen kertaalleen.


