Luonto

Päivitetty 10.1.2012 09:56, julkaistu 10.1.2012 09:40

Luonto hehkuu kylien rajalla

Kuva: Jorma Ahola
Jorma AholaLähetä palautetta toimittajalle
Metsän pohjalla sienien rihmastot toimivat lahottajina.

Kaaliveräjän kohdalla orasmaalla ruokailee suurikokoinen rusakko. Kesäaamun viileyden nostattama usva pellon yllä korostaa vielä sen kokoa. Sumun häivyttämää vaaleaa taustaa vasten se muistuttaa Australiasta tuttua kengurua tai vallabia. Kun otus huomaa liikettä se lähtee laiskasti "pompottelemaan" kohti peltoalueen toisella laidalla näkyvää metsäistä peltosaareketta. Hetkisen kuluttua se on loikannut pellon reunaojan yli ja on Kiponmäessä, pienen kallionyppylän ympäröimässä kauniissa metsikössä.

Huittulan ja Ritvalan kylien rajalla, Hiedanpäänlahden tuntumassa sijaitsee nyttemmin luonnonsuojelualueeksi rajattu Kiponmäki - Sydänniemi lehtokohde. Kiponmäki on metsäsaareke Kipon, Suovielan, Häkäräisen ja Hiedanpään peltojen välissä. Sydänniemestä rajattu osuus on edellisen eteläpuolella Häkäräisen peltoalueen ja Kesäniemen välissä, ulottuen aivan Hiedanpäänlahden rantaan. Hiedanpäänlahdelta Kesäniemeen kulkee alueen läpi äskettäin kunnostettu mökkitie.

Kiponmäen alue on kaakko- koillissuuntainen pitkänomainen, pääosin lehtomaisen kankaan tyyppinen n. 600 metriä pitkä, kapea peltosaareke. Koillispään puoleisella osalla on tehty metsänhoitotöitä ja hakkuun jäljiltä se ei ole niin näyttävä kuin kaakkoisosa alueesta. Kasveista mainittavimpina pähkinäpensas, mustakonnanmarja, valkovuokko, korpi-imarre, kevätlinnunherne, koiranheisi, lehtokuusama, lehtotesma, näsiä ja useat muut, lehtomaiselle kangasmaalle tyypilliset kasvit. Kohteelta on tehty kasvikartoitusta pariin otteeseen 2000-luvulla.

Sydänniemen puolella alue on myös tyypillistä lehtomaista kangasmaata, vaikkakin muutamilla kalliopohjaisilla mäenkumpareilla maastotyyppi lähestyy jopa kuivaa kangasmaata. Nämä mäenkupurat sijoittuvat Sydänniemen puoleiseen rajauksen lounaislaiteelle, pellon puoli on kuitenkin varsin tasaista, maapohjaltaan pehmeää multamaata.

Luonnonsuojelualuerajauksesta on jätetty pois vielä 1980-luvulla peltona, nyttemmin tiheää vesaikkoa kasvava osa-alue. Häkäräisen ja Hiedanpään peltojen väliin työntyvä metsäniemeke, lähinnä Kiponmäkeä on suurelta osin tiheälti leppää, tuomea ja pihlajaa kasvavaa viitaa, paikoin lähes läpipääsemätöntä. Vain niemekkeen reuna-alueilla kasvaa suurempaa puustoa, muutamia mäntyjä suuria lehmuksia ja haapoja. Siellä täällä lähinnä luonnonsuojelualueen luoteispäässä on kookkaita kuusia ja täältä löytyy myös alueen suurin jättiläiskuusi.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  2. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  6. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  7. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  8. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  9. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  10. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 390

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 274

  3. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 273

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 269

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 268

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 132

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 111

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 32

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot