Näin talvi kuluu liikkuen
Miten Valkeakosken Sanomien Kunnon jutun porukka nykyään liikkuu?
Arppa Korkka
Perhekodin isä, opiskelee luontaisterapeutiksi.
– Hakan Satu Heikkilä sai minut viime vuonna innostumaan pertsasta. Olen vaihtanut raskaan luisteluhiihdon perinteiseen. Pari kertaa pääsin Lappiinkin. Keväällä on tavoitteena juosta puolimaraton. Treenaan myös kesää ja Santiago de Compostelaa varten. 500 kilometriä piti siellä kävellä, mutta minua viisaammat kaverit sanoivat, että 300 kilometriä riittää.
– Avannossa en ole käynyt vähään aikaan, sillä 12 kiloa laihduttuani olen huomannut, että avantouinnin jälkeen paleltaa.
Suvi Kruth
Sairaanhoitaja, äitiyslomalla (kotona muutaman viikon ikäinen vauva).
– Jälkitarkastuksen jälkeen jatkan muiden kanssa tennistä. Kävelemässä olen jo käynyt. Hiihtämäänkin tekee kovasti mieli.
Toini Virta
Töissä kotihoidossa, opiskelee lähihoitajaksi. 6 lapsen isoäiti.
– Lenkillä käyn, uimahallissakin joskus. Lapsenlapset pitävät myös liikkeellä.
Heidi Kivikko
Tilitoimistoyrittäjä, lapsiperheen äiti.
– Talvilajini on hiihto. Juoksin kyllä vielä joulukuussakin. Keväällä lähdetään puolimaratonille. Avantoon tekee mieli, kunhan vain ehtisi. Äiti on kysynyt monta kertaa, milloin taas lähdetään.
Ari Järvinen
Teknikko.
– Kävin juuri ostamassa salikortin. Pohjoispuolella on hienot hiihtoreitit. Vielä ei ole koossa paljon kilometrejä, mutta eiköhän niitä ehdi karttua.
Hanna Uusitalo
Poliisi. Lapsiperheen äiti.
– Käyn pelaamassa lentopalloa kerran viikossa. Ei haittaa, vaikka muut porukassa ovat miehiä. Tennis kuuluu ohjelmaan joka tiistai.
Kaj Törrö
Putkimies.
– Teen työkavereiden kanssa keikkahommia. Työmatkaa kertyy, kun työkohteet ovat vierailla paikkakunnilla. Iltaisin ei enää tule lähdettyä liikkumaan, koska päivistä tulee matkoineen pitkiä. Onneksi työssä saa liikkua; pitää hakea tarvikkeita ja kiivetä portaita.
Pirjo Hauvala
Osastonjohtaja ammattiopistolla.
– Hiihtokausi on alkanut, ruokaremontti ei.
Jukka Oksa
Rehtori.
– Kuntosali on edelleen ollut ykkösjuttu. Siellä olen pystynyt käymään säännöllisesti noin 2–4 kertaa viikossa. Meillä on myös muutaman kunnonjuttulaisen kanssa tennisryhmä tai oikeastaan kaksikin. Siellä käymme viikottain.


