Kulttuuri

Päivitetty 10.2.2012 15:24, julkaistu 10.2.2012 15:04

Kalapasta antaa elämänohjeita

Kuva: Janne Kulosaari
Hannele LaineLähetä palautetta toimittajalle
Mikko Töyssy revittelee antaumuksella parhaillaan esitettävässä Piukat paikat -musikaalissa Valkeakosken kaupunginteatterissa.

– Se on mahtavaa, kun saa hengittää yleisön kanssa samaan tahtiin. Siitä tulee järjettömän voimallinen tunne, hehkuttaa Mikko Töyssy, esiintyvä taiteilija.

Töyssy on vähän yli kolmekymppinen sinkkumies. Peruskoskilainen, joka tosin kymmenisen vuotta sitten muutti opiskeluiden perässä Tampereelle. Koulutukseltaan mies on liikuntaneuvoja, mutta ei ole päivääkään tehnyt alan hommia. Sen sijaan Töyssy on paiskinut töitä tehtaalla, Tervasaaressa. Kun työt tehtaalla loppuivat vuonna 2007, aukeni ovi ihan uuteen maailmaan; Töyssyä pyydettiin Valkeakosken kaupunginteatterin Romeo ja Julia -näytelmään.

Arpa oli heitetty ja Töyssy opiskeli vuoden 2008 Suomen teatteriopiston näyttelijätyön peruslinjalla ja sai sieltä näyttelijätyöhön vuoden koulutuksen. Siitä lähtien Mikko Töyssy, reipas ja rempseä oman tiensä kulkija, on ollut mukana teatteritouhuissa.

Musiikki nappasi miehen koukkuunsa jo sitä ennen. Ratkaiseva käänne tapahtui armeijassa, kun tupakaveri Jussi Tervaniemi kuunteli aikansa Töyssyn käytäväaarioita ja houkutteli miehen lopulta intin treenikämpälle laulamaan säestyksellä.

Tervaniemi soittaa kitaraa. Duolla kemiat pelasivat niin hyvin, että soittoyhteistyö jatkui intin jälkeenkin. Vuonna 2007 kaverukset perustivat duon Töyssy & Tervaniemi.

Seitsemän vuotta vieri, ennenkuin Jussi sai valettua ystäväänsä uskoa tämän esiintymiskyvystä niin, että Mikko oli valmis nousemaan lavalle suuremmankin ihmismassan ihmeteltäväksi.

– Edelleen jännitän esiintymistä. Olen kuitenkin jännityksen kanssa jo melko sinut, osaan rauhoitella itseäni. Kovan paikan eteen jouduin taas kesällä markkinoilla, kun piti markkinoida alkavaa kesäteatteria uikkareissa, peruukki päässä ja turkki päällä, Töyssy naureskelee.

– On meinaan aivan eri asia esittää roolia teatterin lavasteissa suojassa, kun lähteä sen näköisenä kotikaupungin keskustaan patsastelemaan.

Tällä hetkellä valloittava persoona laittaa itsensä likoon Valkeakosken kaupunginteatterin Piukoissa paikoissa. Siinä hän esittää Jerryä, joka välillä pukeutuu naisen vaatteisiin. Tulevana kesänä Mikko Töyssy nähdään myös Valkeakosken kesäteatterissa näytelmässä Villit vuodet. Musikaali kertoo Vexi Salmen elämästä.

Mikko Töyssy täytti 30 vuotta viime vuoden joulukuussa. Siihen asti, kun ikä alkoi kakkosella, oli esiintyminen ollut enemmän harrastamista. Häämöttävä kolmenkympin rajapyykki pysäytti Töyssyn syksyllä ajattelemaan, mitä hän oikeasti haluaisi isona eniten tehdä.

– Kävin pitkiä keskusteluita ystävieni kanssa. Joku heitti fraasin siitä, että ihminen kuolinvuoteellaan katuu vain tekemättömiä, ei tehtyjä tekoja. Se sai minut pitkäksi aikaa mietteliääksi.

Mikko Töyssy ottaa esimerkikseen kalapastan. Joskus elämä voi pyöriä liian pienessä piirissä. Sen huomaa vaikka silloin, jos päivän ainoa ateria, illansuussa kotona nautittu kalapasta, putoaakin lattialle.

– Hetken sitä luulee, että siinä se nyt oli, kaikki. Mistään ei tule mitään ja tämäkin vielä. Mutta lattialle mätkähtänyt kalapasta saa tajuamaan, että hei, melko pienissä on murheet, jos ne on tässä, Töyssy filosofoi suu hymynkareessa.


AVAINSANAT:

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)11.2.2012 21:14

Hyvä Tökä! Tervetuloa synttäreille,vetäkäähän kunnon show!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 42

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 30

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 30

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 40

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 64

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 70

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 80

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 93

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 82

  2. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  3. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 113

  6. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  7. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  8. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1911

  9. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  10. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 6052

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5637

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 588

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 680

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 328

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 541

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86133

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75126

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75726

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43136

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1196

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2046

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7710

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7524

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7216

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7238

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 4 2 388

  2. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 8 2 274

  3. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 3 0 272

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 3 0 269

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 11 3 268

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 4 0 131

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 6 4 111

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 60 52 59

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 20 1 52

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 9 3 32

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot