Mukavan hottia oli!
- Näyttävää. Valkeakosken versio Piukoista paikoista tarjoaa mukavasti silmänruokaa kauniita lavasteita myöten.
Amerikkalainen musikaaliklassikko Piukat paikat saa Valkeakosken kaupunginteatterin ensi-iltansa tänään perjantaina. Jo torstaina nähtiin kuitenkin ennakkonäytös, jonka perusteella tämä arvio on tehty.
Heti alkuun päällimmäiset hyvät asiat. Keskeisissä rooleissa onnistutaan vakuuttavasti.
Ensi kertaa teatterin lavalla näyttelevä Sari Hellsten on Sugarin pääroolissaan joka miehen unelma. Hän on ihanan höppänä, kaunis, kiltti ja suloinen. Lavalla käytetään sujuvasti hyväksi Hellstenin riittävää yhdennäköisyyttä Marilyn Monroen kanssa. Puvustaja Sanni Tamminen on loihtinut upeita asuja, joissa silmä lepää.
Vaikka Hellsten vasta debytoi näyttelijänä, hän on laulajataustansa ansiosta erittäin varma esiintyjä, joka osaa mukavasti flirttailla yleisön ja vastanäyttelijöiden kanssa. Ja hän laulaa upeasti, juuri niin kuin musikaalissa pitääkin. Onnittelut siis suloisesta heittäytymisestä Sugariksi, saimme oman tytön plikasta ehdan musikaalitähden.
Hellsteniä kokeneempi näyttelijä, tamperelainen Merja Ryöppö oli loistava valinta Sweet Sueksi, helposti hermonsa menettäväksi tärppästikkeliksi, joka johtaa tyttöbändiä. Ryöppö osaa totisesti näytellä, liikkua ja laulaa.
Ja sitten, mitä sanomme näytelmän pojista, joista tehtiin tyttöjä. Sanomme, että voi tytöt! Mikko Töyssy ja Mika Kemppi muodostavat jo fyysisesti oivan vastaparin, ja tätä vastakkaisuutta näyttelijäsuoritukset tukevat. Töyssy saa ottaa kaiken irti pyöreän tytön roolistaan ja oi kyllä, kyllä hän sen tekeekin.
Yksi näytelmän parhaista kohtauksista nähdään, kun Töyssyn esittämä Daphne riemuitsee kihloihin menostaan. Voi sitä iloittelua! Kempin tehtäväksi jää hillitä Töyssyä ja pääseehän hän myös rakastumaan suloiseen Sugariin. Kemppi on oiva laulaja ja rooliin sukeltaminen käy mukavasti.
Valkeakosken tulkinnan hyvyys lepää näiden neljän keskeisen näyttelijän varassa. He hoitavat homman kotiin tyylikkäästi. Muiden tehtävänä on tukea ja oikein kelpo tukea tuleekin esimerkiksi konkari Asko Kaunistolta, joka tekee hieman höperön miljönäärin sivuroolistaan lutuisen hahmon. Kaunisto on vedossa ja rauhoittaa olemuksellaan näyttämöllä olevia ensikertalaisia, sillä heitäkin mahtuu tähän joukkoon paljon.
Manageri Bienstockin roolissa nähdään nuori Lauri Heinonen, joka sujuttelee nössönä ja epävarmana tyyppinä. Heinonenkaan ei ole ehtinyt vielä kovin monta kertaa teatterinlavalla hääriä ja näinkin iso rooli heti ensi alkuun on aikamoinen loikka. Ei mitään hätää, Lauri, hyvin menee.
Tyttöbändin jäsenet Rita Jussila, Heli Nuutinen ja Jolanda Jokinen esiintyvät varmasti ja lunastavat paikkansa. Laulu sujuu ja komediennen aineksia löytyy joka plikasta. Tanssiopiskelijat Annina Kiretti, Venla Tiitto ja Kaisa Partanen tarjoavat kaunista silmänruokaa taitavalla tanssimisellaan ja tuntuvat olevan lavalla ihan kotonaan.
Tomi Jokion, Jouni Ahlgrenin ja Tony Maulan harteilla on olla monessa mukana. Pienet roolit vaihtuvat vauhdilla ja yhteispeli sujuu. Harmittaa kuitenkin se, että heidät on jätetty koreografissa ja muutenkin lavalla aika yksin.
Eikö vanhoille miljönääreille olisi voinut keksiä jotakin hersyvämpää kuin vain kävelykeppiin nojailu? Olisi ollut huisaa nähdä vaikka rollaattorivalssi tai vaarien oma river dance.
Ja mitenkäs nämä rosvot? Pitikö heidän olla pelottavia vai säälittäviä? Jos jälkimmäistä, mikä sopisi hyvin tähän musikaaliin, niin miksi se ei näkynyt heille tehdyssä koreografiassa mitenkään?
No, nämä ovat ennakkonäytöksen tunnelmia. Jokainen tietää, että meno sen kuin letkistyy esityskertojen myötä. Jo nyt Piukat paikat näytti siltä, miltä teatterimusikaalin pitääkin. Ihania pukuja, kauniita kampauksia ja meikkejä, herkullisia lavasteita, hyvin laulettua ja soitettua musiikkia sekä hervotonta naurua.
Sanokaa Piukat paikat, kun haluatte viihtyä.
Rooleissa
:Sugar: Sari Hellsten
Joe/Josephine: Mika Kemppi
Jerry/Daphne: Mikko Töyssy
Sweet Sue: Merja Ryöppy
Bienstock: Lauri Heinonen
Sekä Rita Jussila, Heli Nuutinen, Jolanda Jokinen, Annina Kiretti, Venla Tiitto,
Kaisa Partanen, Asko Kaunisto, Jouni Ahlgren, Tony Maula, Tomi Jokio
Muut:
Ohjaus: Christian Sandström
Valosuunnittelu: Päivi Ronkainen
Äänisuunnittelu: Niklas Vainio
Koreografia: Mönziä Kurbanali
Pukusuunnittelu: Sanni Tamminen
Laulujen harjoitus: Sari Metsäkylä-Tuominen
Maskeeraus ja kampaukset: Tarja Salo
Lavastuksen tekninen suunnittelu ja toteutus: Harri Koskela
Lavastuksen värimaailma ja pintakäsittely: Maria Viitala
Valoajajat: Jusa Jokinen, Jorma Kääpä
Ääniajajat: Pasi Koski, Anssi Rajala
Valokuvat: Janne Kulosaari



Kyllä oli upea esitys! Näyttelijät suoriutuivat mallikkaasti, puvut ja lavasteet olivat hienoja. Tästä esityksestä ei tarvinnut lähteä pettyneenä kotiin. Tsemppiä koko näyttelijäkaartille ja kiitokset Christian Sandströmille riskin ottamisesta - kyllä kannatti valita Piukat Paikat!
Ilmoita asiaton kommentti