Tunnetko näitä teatteritonttuja?

On joulukuu. Ihmiset raahautuvat pimeässä töihin ja kouluun ja takaisin. Osa on työtä vaille, ei omasta tahdostaan.

Joulumieli pitäisi kaivaa jostakin, mutta se on tässä mustuudessa helpommin sanottu kuin tehty. Moni meistä odottaa kesää, että saisi taas hymyillä. Ei ole yhtään energiaa varastossa ja sitten - tädää, avaan oven Valkeakosken kaupunginteatterin näyttämölle.

Ei, ei siellä nyt esitystä ole. Mutta siellä on ihan käsittämätöntä energiaa. Se humahtaa vastaan.

Näyttämöllä on harjoitukset. Musikaali Piukkojen paikkojen esitystä pannaan vimmaisesti kuntoon, sillä ensi-ilta koittaa 20 .tammikuuta.

Porukka hymyilee ja pelleilee. Nauraa. Kertovat harjoituksista, jotka edellisen kerran venyivät iltakymmeneen ja virnuilevat.

– Tämä antaa niin paljon enemmän kuin ottaa, sanoo 68-vuotias konkariharrastaja Heli Koskela, entisessä leipätyössään päiväkotilapsillekin tuttu.

Vieressä nyökytellään vauhdikkaasti. Lähinnä tanssijoiksi värvätyt 18-vuotiaat lukiolaiset Kaisa Partanen, Venla Tiitto ja Annina Kiretti ovat harjoitusten myötä saaneet yhä enemmän lava-aikaa ja tehtäviä.

– Tämä on ollut vieläkin hauskempaa ja ihanampaa kuin etukäteen luultiin, Venla Tiitto sanoo.

Se lipsahti

Piukkoja paikkoja on nyt harjoiteltu parisen kuukautta. Media on jo marssittanut esiin musikaalin päätähdet eli Sari Hellstenin, Mikko Töyssyn ja Mika Kempin.

Mutta kurkistus harjoituksiin palauttaa mukavasti maan pinnalle. Teatteri on ryhmätyötä, joka tarvitsee jokaista. Niin kuin vaikka 38-vuotiasta Tomi Jokiota, jolla piti nyt olla se talvi, jolloin hän ei tee mitään.

– Lipsahti, Jokio nauraa.

Suunnittelutoimiston toimitusjohtaja Jokio on antanut teatterille pikkusormen jo aikaa sitten, tosin ei niinkään lavalla kuin teatteritekniikan puolella.

– Kovan onnen lapsia on ainoa näytelmä, jossa olen ollut lavalla. Nyt tähän musikaaliin saamani gansterin rooli on tässä näytelmässä lempiroolini.

– Yllättäen tämä hauskan tekeminen on kuitenkin ollut vaikeampaa itselle kuin isän rooli Kovan onnen lapsissa.

Ja taas vieressä kompataan, nyt nyökyttelee 24-vuotias datanomi Toni Maula. Hän oli kaupunginteatterin lavalla ensimmäistä kertaa vuonna 1998.

– Se oli näytelmä Peter Pan. Teatteria voi hyvällä syyllä sanoa minun ykkösharrastukseksi, se on niin aikaa vievääkin.

Maula muistuttaa, että teatteri vaatii harrastajaltaan pitkäjänteistä sitoutumista ja voimia. Näytelmän läpimenot ovat rankkoja.

Tiivis ja tukeva

Miten sitten ensi-iltajännitys? Miten sellaisesta selviää? Toni Maula sanoo, että jännitys alkaa pari päivää ennen ensi-iltaa ja jatkuu niin kauan kuin on esityksiä.

– Mutta se on hyvää ja tarpeellista jännitystä.

Pankkimaailmasta jo eläkkeelle jäänyt pitkäaikainen harrastaja Asko Kaunisto on tällä kertaa saanut hienon miehen roolin. Kaunistolle olisi kelvannut muukin, sillä hän tietää, mitä on olla Kapteeni Koukku, pappi tai vaikka juoppo haudankaivaja.

Kaunisto löysi itsensä kaupunginteatterista jo 1960-luvulla. Välissä oli pitkä tauko, kunnes 1990-luvulla teatteriseireenin kutsu kävi voittamattomaksi.

– Tai itse asiassa se oli teatterinjohtaja Heikki Timonen, joka soitti.

Kaunisto sanoo, että teatteriin vetävät sen ilmapiiri ja ihmisten sitoutuminen yhteiseen tavoitteeseen.

– Esittäjäporukasta muodostuu aina tiivis ja toisiaan tukeva ryhmä.

”Nautin hetkistä”

21-vuotias Lauri Heinonen oli ensimmäistä kertaa lavalla näytelmässä Aina joku eksyy. Valkeakosken Betonilla töissä oleva nuori mies tykästyi teatterin henkeen hänkin.

– Tämä on minulle tällä hetkellä hyvä harrastus. Hiljaa hyvää tulee, katsotaan, mihin tämä johtaa vai johtaako mihinkään. Nyt nautin jokaisesta hetkestä täällä.

40-vuotias Rita Jussila on ollut teatterissa jo useassa näytelmässä. Tämä kahden lapsen äiti muistetaan muun muassa Paperisydämestä ja Pyhästä yksinkertaisuudesta. Hän sanoo harrastuksen olevan hyvää vastapainoa luokanopettajan työlle Akaassa.

– Sitä on vaikea selittää, miten paljon tämä antaa. Lähtiessä on virkeämpi kuin tänne tullessa, se on uskomaton tunne.

Paras läppä ikinä

24-vuotias tamperelainen Ryöppy on tuleva diplomi-insinööri, joka on nyt opiskeluaikanaan näytellyt todella paljon.

Ahlgren puolestaan on napattu valojen ja äänien puolelta ensin kesäteatteriin ja nyt ”talviteatteriin”. Ja kaiken huipuksi hän on ollut koko ajan uskoton teatterille, hänhän toimii Nappulaliigassa jalkapallovalmentajana.

Valomiehenä häntä itseään huolettaa yksi asia.

– Sanovat, että valot häikäisevät lavalla. Mitenhän siitä selviää, hän hymyilee.

Lukion kolmatta luokkaa käyvä Jolanda Jokinen pyrki musikaaliin siskonsa yllytyksestä, oikeastaan pienestä herjanheitosta.

Nyt hän sanoo, että se oli paras läppä siskolta ikinä.