*

Valkeakosken Sanomat

Kulttuuri

Päivitetty 15.11.2011 13:32, julkaistu 15.11.2011 12:46

Kesäteatterissa renttuja ja kaunottaria

Kuva: Henry Rantaniemi
Lähetä palautetta toimittajalle
Kesänäytelmä. Sani Aartela ja Susanna Laine nähdään ensi kesänä Apianniemen kesäteatterin Villit vuodet -musikaalissa. Kapellimestarina on Costello Hautamäki.

Valkeakosken kesäteatterin ensi kesän Villit vuodet -musikaalin päätähtinä nähdään Joni Leponiemi ja Antti Mikkola. Leponiemi esittää Irwin Goodmania ja Mikkola Vexi Salmea. Miehet on nähty aiemminkin samoissa rooleissa Hämeenlinnan teatterin Villit vuodet -esityksessä.

Naiskauneutta Apianniemen kesäteatteriin tuovat laulajana tunnetuksi tullut Sani Aartela. Suomi-neidon roolissa nähdään BB-juontaja, toimittaja-näyttelijä Susanna Laine, ja muissa rooleissa muun muassa Jani Koskinen ja koskilainen Mikko Töyssy. Töyssy muuntautuu monen muun roolin lisäksi Topi Kärjeksi.

Näyttelijävalinnat julkistettiin tiistaiaamuna.

Apianniemessä esitetään sanoittajalegenda Vexi Salmen elämästä kertovaa musikaalia Villit vuodet. Tuttujen ikivihreiden iskelmien lisäksi luvassa on kurkistus Vexi Salmen elämän ylä- ja alamäkiin.

Vexi Salmen ja Heikki Paavilaisen yhteistyönä syntynyt Villit vuodet keräsi muutama vuosi sitten Hämeenlinnassa kymmeniä tuhansia katsojia.


AVAINSANAT:

Kommentit (5)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)16.11.2011 22:26

Kuulostaa hyvältä. Aion käydä katsomassa tämänkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)16.11.2011 11:04

Tökän pitää pelastaa tämäkin show!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.11.2011 17:09

Jes, Costello :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.11.2011 13:11

Varma floppi, hahahahah..

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.11.2011 10:30

No jopa on "tähtiä"!
Kenties nousevia vai sammuneita?
Todella huvittaa jo tuo otsikkokin!!!!!
Nyt vain odottelemaan pankkien ilmaislippuja ko.
tilaisuuteen. Tai ammattiosaston.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. MM-hopea voi varmistua Sepangissa

    URHEILU 25.10. 17:17 10

  2. UEFA: Tehtiksen tekonurmi sai 40 000 euroa

    UUTISET 24.10. 14:43 520

  3. Nälkäpäiväkeräys tuotti Koskissa hyvin

    UUTISET 24.10. 10:22 31

  4. Koskilaisnostalgiaa netissä

    AJANKOHTA 22.10. 10:11 152

  5. Valkeakosken teillä vaihdetaan ensi viikolla talvinopeuksiin

    UUTISET 24.10. 10:21 33

  6. Näin Vähäpuoli muuttuu nuorisotilaksi miljoonalla eurolla

    UUTISET 23.10. 10:09 831

  7. Musiikkikirjaston muuttomyynti oli menestys, katso video

    UUTISET 23.10. 16:03 50

  8. Kolumni: Potilas ei ole rekka

    AJANKOHTA 22.10. 10:10 2011

  9. Bongaa tänä viikonloppuna Suomen kansallislintuja

    UUTISET 23.10. 10:12 60

  10. Vuoden optikko Valkeakoskelta

    UUTISET 19.10. 11:44 211

  1. Kolumni: Potilas ei ole rekka

    AJANKOHTA 22.10. 10:10 2011

  2. Koskilaisnostalgiaa netissä

    AJANKOHTA 22.10. 10:11 152

  3. Kunnat pihtaavat psykiatrisesta hoidosta

    UUTISET 22.10. 10:14 1611

  4. ”Nuori pelaa kuin aikamies”

    URHEILU 19.10. 17:42 3113

  5. Turris luopui Waltikasta

    UUTISET 30.9. 08:43 7812

  6. Kemmola nosti kiukkua muuten tyytyväisten ikäihmisten tapahtumassa

    IHMISET 13.10. 16:09 302

  7. Yläkoulun mopo-opetus ristitulessa

    UUTISET 20.3. 09:36 9431

  8. Kerrostalon rappuset nostettiin ulos katon kautta Sääksmäentiellä - Katso video

    UUTISET 23.9. 14:22 6816

  9. Pirkan hölkässä uusi reittiennätys

    URHEILU 5.10. 14:45 244

  10. Näin Vähäpuoli muuttuu nuorisotilaksi miljoonalla eurolla

    UUTISET 23.10. 10:09 831

  1. Vanhankylän liikekeskusta ei vielä ole kuopattu

    UUTISET 17.10. 10:19 4021

  2. Savontien lähistöllä sattui metsästysonnettomuus - yksi henkilö loukkaantui kimmokkeesta

    UUTISET 11.10. 16:25 501

  3. Hiukkaset heikensivät Valkeakosken ilmanlaatua

    UUTISET 11.10. 16:01 491

  4. ”Nuori pelaa kuin aikamies”

    URHEILU 19.10. 17:42 3113

  5. Energia on osakeyhtiö ja pysyy

    UUTISET 17.10. 10:39 366

  6. Raimo Koskela jättää Vasken: lähtöön ei liity dramatiikkaa

    UUTISET 17.10. 12:03 3513

  7. Junan alle jäi 54-vuotias mies

    UUTISET 17.10. 10:16 340

  8. Tilasto: Nyrkki heilui aiempaa harvemmin

    UUTISET 16.10. 09:59 342

  9. Asukas menetti tajunsa, kun takan savua pääsi sisätiloihin

    UUTISET 16.10. 11:29 341

  10. Valkeakoskella haetaan mentoreita ysiluokkalaisille

    UUTISET 17.10. 10:11 343

  1. Koomikot irvailevat FC Hakalle televisiossa

    AJANKOHTA 30.9. 11:58 8727

  2. Nooitmeer jätti Hakan ja suuntasi Hollantiin

    UUTISET 25.9. 16:00 8435

  3. Tyry joutuu kierrättämään tehtäväkirjat

    UUTISET 29.9. 10:20 8322

  4. Pässinmäkeen noussee viisi 120-140 neliöistä taloa

    UUTISET 25.9. 11:52 8023

  5. Turris luopui Waltikasta

    UUTISET 30.9. 08:43 7812

  6. Valkeakoski saattaa lakkauttaa kaikki kyläkoulut ja perustaa uuden koulun Kemmolaan tai Sointulaan

    UUTISET 2.10. 09:47 7368

  7. TE-toimisto: Kaikki meni lain mukaan

    UUTISET 9.9. 14:10 10332

  8. Risteyksessä kolahti – kumpi ajoi päin punaista?

    UUTISET 14.9. 13:55 873

  9. Lautakunta päätti lakkauttaa Sääksmäen vanhainkodin

    UUTISET 8.10. 09:58 6937

  10. Kirkkovaltuustoon pyrkii Koskissa 66

    UUTISET 17.9. 14:58 866

  1. UEFA: Tehtiksen tekonurmi sai 40 000 euroa

    UUTISET 24.10. 14:43 5 20 452

  2. Näin Vähäpuoli muuttuu nuorisotilaksi miljoonalla eurolla

    UUTISET 23.10. 10:09 8 31 202

  3. Koskilaisnostalgiaa netissä

    AJANKOHTA 22.10. 10:11 15 2 98

  4. MM-hopea voi varmistua Sepangissa

    URHEILU 25.10. 17:17 1 2 78

  5. Kolumni: Potilas ei ole rekka

    AJANKOHTA 22.10. 10:10 20 11 72

  6. Musiikkikirjaston muuttomyynti oli menestys, katso video

    UUTISET 23.10. 16:03 5 11 66

  7. Nälkäpäiväkeräys tuotti Koskissa hyvin

    UUTISET 24.10. 10:22 3 1 66

  8. Kunnat pihtaavat psykiatrisesta hoidosta

    UUTISET 22.10. 10:14 16 11 63

  9. Valkeakosken teillä vaihdetaan ensi viikolla talvinopeuksiin

    UUTISET 24.10. 10:21 3 3 56

  10. Vuoden optikko Valkeakoskelta

    UUTISET 19.10. 11:44 21 1 55

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     avoinna ma - pe kello 8 - 16   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot