Ihmiset

Päivitetty 14.2.2012 14:40, julkaistu 14.2.2012 14:39

Yllätysveto: Valkeakoski saa löysät pipot!

Toimitus. Tallinmäen päiväkodin esikouluryhmä kävi antamassa uusia vinkkejä lehdentekoon Valkeakosken Sanomissa.

Valkeakoskelaisen Tallinmäen päiväkodin 5-6-vuotiaat lapset ovat ratkaisseet paikkakuntaa pitkään piinanneen ongelman eli turhan totisuuden. Kaikille kaupunkilaisille suunnitellaan uudet pipot, jotka eivät enää kiristä päätä ja näin asukkaat voivat olla iloisempia ja onnellisempia kuin ennen.

Valkeakosken kaupunginjohtaja Markku Auvinen kääntyi Tallinmäen lasten puoleen, sillä oli kuullut esikouluryhmän työntekijöiltä Kristiina Laurilalta ja Minna Herityltä, että Tallinmäen eskarissa on ongelmanratkaisukykyä. Kaupunginjohtaja oli jo pitkään harmitellut sitä, että vaikka paikkakunnalla olivat asiat melkoisen mukavasti, asukkaat olivat usein limaisia ja hikisiä.

– Jotakin täytyy tehdä ja pian, sillä kohta on pehmoinen kevät ja viimeistään silloin ihmisten pitäisi jaksaa nauttia elämästä. Jos synkkyys valtaa liiaksi, kesä menee liian nopeasti ohi, eivätkä ihmiset huomaa sitä, pohti kaupunginjohtaja.

Tallinmäen eskarin pirskahteleva ideointiryhmä eli Aino Juvonen, Akseli Järvensivu, Matthew Lehtinen-Sharp, Eevi Lumme, Ida Tanskanen, Enni-Lotta Tynskä, Janna Yli-Jaskari, Lara Koskela, Jasmin Santala ja Aaro Lumme miettivät pitkään, mikä avuksi. Ensiavuksi heidän mielestään riitti jo sekin, että lehdet julkaisisivat enemmän värikkäitä uutisia.

– Vähemmän rikoksia ja juttuja kuolleista. Enemmän juttuja synttäreistä ja siitä, että jokin eläin saa pentuja, ehdotettiin.

Valkeakosken Sanomissa tämä viesti pantiin korvan taa. Myös surullinen kaupunginjohtaja piti tätä hyvänä ideana, mutta arveli, että myös jotakin muuta iloista tarvittaisiin.

– Nyt on jo helmikuu ja parin kuukauden päästä on söpö kevät. Ellemme saa sitä ennen karvaisia asukkaita iloisemmiksi ja pitkää pipoa löystymään, niin mitä ihmettä teemme, hän kysyi lapsilta.

”Pipoa löystymään” osoittautui ratkaisun avaimeksi. Tuleva käsityökoulun johtaja, esikoululainen Matthew Lehtinen-Sharp alkoi pohtia jotakin käsitöihin liittyvää ja siitä kerä alkoikin purkautua.

Esikouluryhmä on parhaillaan suunnittelemassa erilaisia pulskeita pipoja kaupunkilaisille. Niitä löytyy ainakin seuraavia malleja: rento, tosi rento, hulvaton, ilkikurinen, mukava, onnellinen, iloinen, pompsahteleva ja sopivasti höperö.

– Kun saamme mallit käsiimme, alamme neuloa niitä täällä kaupungintalolla. Kun 21 000 pipoa on neulottu, ongelma on ratkaistu, iloitsee kaupunginjohtaja Markku Auvinen.

Tämä lehtijuttu on syntynyt yhteistyössä Tallinmäen päiväkodin esikouluryhmän kanssa. Se voisi pitää paikkansa, mutta ei valitettavasti pidä. Kursivoidut sanat ovat peräisin lapsilta. Juttu tehtiin sen kunniaksi, että ryhmä vieraili paikallislehdessä tutustuen lehdentekoon.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)15.2.2012 13:17

Hauska juttu jossa on totuuden siemen. Koskissa on asiat hyvin, mutta tietyille kansalaisille on hirttänyt avautumisvaihde silmään. Löysä pipo saattais helpottaa mutta tuskin poistaa ongelmaa kokonaan.

Esim. "miljoonat valuvat rikkaiden suihin ja köyhät kuolevat pakkaseen" tämän lausunnon surrealistisuudesta sain hyvät naurut, mutta sen kirjoittajan maailmankuva vaikutta surullisen vääristyneeltä, varsinkin kun puhutaan Suomesta -tästä velalla rahoitetun hyvinvoinnin ja passivoinnin kehdosta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 12:27

"Komppaan niiin kirjoittajaa klo 17:28. Ja pari muuta ammattivalittajaa saisivat myös saada erityisen löysän pipon:)
Hauska juttu!

"

Ei se ole Haka-vihaa vaan vihaa sitä kohtaan, että miljoonat valuvat rikkaiden suihin ja köyhät kuolevat pakkaseen. Toki mene sitten peliin jos tulee menestystä

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)15.2.2012 09:18

Komppaan niiin kirjoittajaa klo 17:28. Ja pari muuta ammattivalittajaa saisivat myös saada erityisen löysän pipon:)
Hauska juttu!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 18:58

Onkohan se moraalisesti sopivaa keksiä toisen ihmisen (kaupunginjohtajan) suuhun sanoja ihan lehden palstoille? Ai tällaista mallia opetetaan lapsille lehdistöstä ja lehdenteosta, keksittyjä juttuja. Ei nyt mennyt mediakasvatus ihan putkeen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 17:28

Tälle Haka-vihaajalle pitäisi antaa ensimmäinen löysä pipo, sillä nykyinen tuntuu kiristävän niin pahasti, että päähän mahtuu vain yksi ajatus.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 15:35

Kyllä siinä pipo kiristyy kun Haka vie leivän lasten ja vanhusten suusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)14.2.2012 15:14

Loistavaa,ihanaa kekseliäisyyttä! Tätä me tarvitsemme. Hyvää Ystävänpäivää!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 32

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 20

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 20

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 30

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 60

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 70

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 83

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  2. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1811

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 733

  10. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5537

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 578

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 670

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 318

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 531

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1186

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2036

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7610

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7424

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7116

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7138

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 3 2 354

  2. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 2 0 256

  3. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 7 2 242

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 2 0 238

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 10 3 236

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 3 0 116

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 5 4 101

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 59 52 46

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 19 1 43

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 8 3 25

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot