Ihmiset

Päivitetty 10.2.2012 16:37, julkaistu 10.2.2012 15:53

Daniel polkee kesät talvet

Kuva: Henry Rantaniemi
Olli KoikkalainenLähetä palautetta toimittajalle
Daniel Larteyn hymy ei hyydy, vaikka Valkeakoskella on viime päivinä ollut 60 astetta kylmempää kuin kotiseudulla Ghanassa.

Perjantaiaamuna lämpömittari näyttää Valkeakoskella -23:a. Jo lyhyt pyrähdys näissä lukemissa saa monen koko ikänsä Suomessa viettäneen karpaasinkin hytisemään.

Kylmä on ollut myös ghanalaisella insinööriopiskelija Daniel Larteylla.

Kuten keskimäärin 6 yönä viikossa, hän on viettänyt myös edellisyönä nelisen tuntia taivasalla jakaen sanomalehtiä koskilaiskoteihin. Meneillään on jo 3. vuosi lehdenjakana.

– Kesäisin tämä on parasta mahdollista työtä, mutta talvella on toisin, kun on pimeää, kylmää, lumista ja liukasta. Silloin en aina ehdi polkea kierrosta läpi ajoissa. Kyllä tämä työ menettelee, ja muutakaan työtä meidän on vaikea saada.

’Meillä’ Lartey viittaa muihin Hamkin Valkeakosken yksikön afrikkalaisopiskelijoihin. Jo noin puolet Valkeakosken 27 vakituisesta lehdenjakajasta onkin ulkomaalaistaustaisia ja sijaisista lähes kaikki.

Lue lisää maanantain Valkeakosken Sanomista!


AVAINSANAT:

Kommentit (15)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.2.2012 19:25

Hyvä Daniel! Ajattelen sinua ja työtovereitasi kiitollisuudella joka aamu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 14:32

Hieno homma! Arvostan jokaista lehdenjakajaa ihon väristä riippumatta!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 12:05

"Hienoa tosi hyvää työtä,näitäkö ahkeria ulkomaalaisia persut paheksuu"

Persut eivät todellakaan vähksy Danielia eikä hänen kaltaisiaan, päin vastoin!
Joku kommentoikin ihan fiksusti että ei tavallisen
,varsinkaan perheellisen kannata edes ottaa vastaan
lehdenjakan työtä koska se ei riitä toimeentuloon ja "paperisota" työn ottajalle on melkoinen jos on
työtön ja hakee muuta sosiaalista apua tai saa
työttömyyskorvausta,asumistukea ym.
Byrokratia on liian iso suomessa.
Te-keskuksissakaan ei juuri muuta tehdä kuin uhkaillaan karensseilla...onkohan se heidän tärkein
tehtävä tavallista työtöntä kohtaan?
No ajat ovat tälläisiä, näillä mennään!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 12:00

"Siinä esimerkki kaikille masentuneille ja syrjäytyneille Suomalais nuorille."

Meinaako yllä olevan kommentoinut että kun jakaa aamuisin eli aamuyöstä sanomalehtiä niin ei masennu eikä syrjäydy?
Eipä taida ko. ammatti olla lääke ko. sairauksiin.
Ei todellakaan!
Hatun nosto mustalle miehelle, valitettavasti suurin osa esim. pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajista ei tee eikä edes harkitse tekevänsä töitä. Menkääpä vaikka Elieliin
rautatieasemalle niin totuus näkyy. :)
No eipä kai terve ruumis tyätä kaipaa vai miten se nyt menikään?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 09:42

Hienoa tosi hyvää työtä,näitäkö ahkeria ulkomaalaisia persut paheksuu

Perussuomalaiset paheksuu niitä ulkomaalaisia jotka elävät pelkillä tuilla ja tekevät rikoksia. Seuraisit enemmän ja kirjottaisit vähemmän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)13.2.2012 09:22

"tota hommaa olis (ollut?) tarjolla joka ikiselle työttömälle, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa.. "liian rankkaa"."

Syy on rahallinen. Opintoraha on pienempi kuin työttömyyspäiväraha, ansiosidonnaisesta puhumattakaan. Tämä työ ei myöskään ole kokopäiväinen, joten työtön ei rahallisesti tällaisesta parin tunnin päivätyöstä saisi kuin pari euroa lisää käteen. Siitä sitten täyttelemään lappuja soviteltujen päivärahojen yms. osalta. Ei maksa vaivaa.

Suomessa byrogratia on joskus aivan järjetön. Joitain töitä ei kerta kaikkiaan kannata tehdä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 15:10

Jakeluhäiriöt huimasti lisääntyneet tummien poikien astuttua remmiin!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 12:47

tota hommaa olis (ollut?) tarjolla joka ikiselle työttömälle, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa.. "liian rankkaa".

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 08:09

Olisikohan tätä juttua tehty jos jakaja olisi
valtaväestöön kuuluva?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)12.2.2012 02:53

Hienoa he tekevat toita, kunnon ihmisia.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 32

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 20

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 20

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 30

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 60

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 70

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 83

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  2. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1811

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 733

  10. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5537

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 578

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 670

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 318

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 531

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1186

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2036

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7610

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7424

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7116

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7138

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 3 2 354

  2. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 2 0 256

  3. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 7 2 242

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 2 0 238

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 10 3 236

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 3 0 116

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 5 4 101

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 59 52 46

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 19 1 43

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 8 3 25

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot