Nettikolumni: Nyt riittää typeryys
Tampereen yliopiston tutkija Heikki Heikkilä tekee parhaillaan kolmen muun kanssa mielenkiintoista tutkimusta siitä, mitä ihmiset odottavat medialta. Tutkimus on vielä kesken, mutta ryhmällä on jo nyt huojentavaa tietoa kerrottavanaan.
Me ihmiset emme ole muuttuneet hyeenoiksi, jotka janoavat yhä rajumpia rikosjuttuja puistattavine yksityiskohtineen. Meitä ei myöskään loputtomiin kiinnosta jonkin BB-talon touhut tai rappiolle valahtaneen missityttösen alastomuus.
Nettilehtien rajut otsikot saavat aikaan uteliaita klikkauksia, mutta se ei ole koko totuus suomalaisesta lukevasta kansasta. Olemme syvällisempiä ja tavallisempia kuin markkinakoneisto tahtoo uskoa.
Tutkijat tietävät kertoa, että lukijat odottavat lehdiltä pohdiskelevia juttuja kaupallistumisesta, työssä jaksamisesta, kiusaamisen estämisestä, kohtuullisesta elämästä ja yhteiskunnallisten arvojen puutteesta. Median on siis lakattava aliarvioimasta lukijoitaan.
Koska itse olen tätivaiheessa, ehdotan tätimäistä ratkaisua. Typerät lehdet voisi laittaa myyntiin erillisiin tupakkakauppoihin, jolloin päästäisiin lapsiamme ja nuorisoamme kuormittavasta soopakuonasta.
Ei ole nimittäin mieltä ylentävää nähdä ruokakauppojen ja kioskien lehtihyllyjä, joissa puolihuumaantuneen näköiset ylimeikatut naiset levittelevät kaikelle kansalle intiimejä kehonosiaan. En usko, että se on lapsille viesti elämän ja rakkauden kauneudesta, pikemminkin päinvastoin.
En myöskään pidä rikoslehdistä, joissa uhri raiskataan tai tapetaan paperilla yhä uudelleen. Ne tarinat eivät opeta eivätkä paranna mitään.
Ei voi olla kuin surullinen, että myös arvostetut mediat ovat alkaneet ottaa jonkin verran mallia etovasta rikosuutisoinnista. Etovaksi se muuttuu silloin, kun toimittaja unohtaa asettaa itsensä uhrin asemaan ja tekee hänen kohtalostaan viihdettä, ”kovan lukuarvon omistavan jutun”.
Paikallislehtiä voisi arvostaa enemmän siksi, että siellä pääsääntöisesti asetutaan heikomman asemaan. Mitä isompi media, sen kauempana ihminen tuntuu siitä olevan.
Roskasta voi huoletta tehdä tiskinalustavaraa. Nähkööt he vaivaa, jotka haluavat sitä kaivaa.
Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien toimittaja Heli Mustonen



Vanhemmat kasvattaa, ei lehdet! kotoa pitää tulla käytöstavat, vastuu ja toisen ihmisen huomioonottaminen! Rajat ja valistaminen! mutta kun meidän täti ihmisten sukupolven on vaan helpompi antaa lasten , ei noudattaa sääntöjä, sekä ottaa esimerkkiä kaikeasta mikä ei kuulu hyvään käytökseen!! vanhemmat eivät enään välitä! on helpompaa kun lapset vaan melskaa ja tekee pahojaan! Ei lehti kuvat syyllisiä ole! vaan vanhemmat!
Ilmoita asiaton kommentti