Kolumni: Sitähän se kaikki on...

Tähän piti tulla (turhan)tärkeä analyysi vakavista asioista. Aikuisten maailma on nimittäin niitä täynnä.

Aikuisten pitää käännellä ja väännellä vakavia asioita ja ottaa kantaa. Olennaista on, että voittaa muut väittelijät ja kokee olevansa kaikkein fiksuin.

Sellaisesta toiminnasta aikuiselle tulee hyvä mieli. Tai vaikka ei tulekaan, niin se on kuitenkin (turhan)tärkeää aikuisuutta ja tosi hienoa.

Onneksi kävin kuitenkin ruokatunnilla kotona. Ja onneksi pari päivää sitten Pietarista tullut löytökoiramme oli eroahdistuksessaan hajottanut olohuoneemme puiset sälekaihtimet.

Se oli sitten siinä. Hetkessä (turhan)tärkeä aikuinen tajusi, että hänen vakaviksi luulemansa asiat eivät olekaan niin hienoja ja fiksuja.

Sen sijaan tykkääminen on tärkeää. Ja sen osoittaminen. Vaikka kuinka kömpelösti, niin edes jotakin.

Yhdessä oleminen on tärkeää. Vaikka kuinka huonosti suunniteltuja hetkiä ja vaikka välillä ojassa tai metsän puolella, niin sentään yhdessä.

Ja sitten jälleen kerran päätin, etten anna minkään muka tärkeän tulla oikeasti tärkeitteni tielle.

Jo nyt tiedän, että tulen melko nopeasti unohtamaan tämän päätöksen. Soitan oikeasti tärkeilleni töistä ja sanon, että nyt menee yli ja pitkään.

Istun illan sohvassa mykkänä ja mietin laskuja ja epävarmaa tulevaisuutta. Näen mörköjä seinillä ja maalaan niitä sinne ihan itsekin.

Jo nyt tiedän, että tulen melko nopeasti palaamaan omaksi itsekseni ja olemaan koko ajan huolissani jostakin, jonka nimeä en edes tiedä.

Silloin toivon, että löytökoiramme on taas tajunnut hajottaa jotakin.

Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien toimittaja Heli Mustonen