Kolumni: Voi, mikä hirveä moka!
Ihminen tuntee itsensä harvoin niin ulkopuoliseksi kuin silloin, kun hän jättää katsomatta Linnan juhlat televisiosta.
Kirpoo ja koskee. Onneksi media ja ystävät ovat kertoneet minulle jo tärkeimmät yksityiskohdat.
Varsinkin Ylen juontajat kuulemma mokailivat nimissä. Ja laulaja Jenni Vartiaisen oranssi puku oli kaunein. Ja joku kansan suosikki tuli ulos kaapista, mikä onkin ihan hyvä juttu, sillä kenenkään ei pitäisi joutua olemaan siellä vasten tahtoaan.
Koska ihmisellä pitää olla mielipide myös niistä asioista, joista hän ei mitään tiedä, ja etenkin niistä, minäkin olen tämän päivän aikana muodostanut oman jyrkän kantani.
Se tulee tässä: Presidentti Tarja Halonen mokasi pahan kerran näissä juhlissa.
Jos olisin iltalehtien lööpintekijä, olisin vetäissyt lööppiin kissankokoisin kirjaimin: Voi, Tarja, minkä teit!
Jaa, mitä? En tykkää yhtään siitä, että tasavallan korkein ja tärkein henkilö tulee itsenäisyysjuhlaan vanhassa koltussa.
Ihan turha elvistellä millään vihreydellä, kierrätyksellä, säästäväisyydellä ja muulla. Presidentillä, varsinkin jos hän sattuu olemaan nainen, pitää olla yksi juhlan komeimmista vaatteista ja mielellään jokin suomalainen vientituote, kiitos.
Ja joka juhlissa eri mekkonen, ei tänne nuukailemaan ole tultu. Miten me muuten saamme itsemme ja koko maailman uskomaan, että täällä osataan suunnitella ja tehdä, jos pressa kierrättää ja tuunaa yhtä ja samaa leninkiä.
Nyt kun pääsin vauhtiin, suomalaisuuden pitäisi olla koko juhlien kantava teema ja sisäänpääsyehto. Kaikilla daameilla on oltava jatkossa suomalainen vaate. Ja korut tietenkin suomalaisten kultaseppien suunnittelemia.
Ja nyt kun pääsin tämän nipottamisen alkuun, vaadin myös pelkästään suomalaista musiikkia.
No niin, kyllä helpotti. Tämähän on yllättävän helppoa tämä sormella osoittelu ja mokien etsiminen. Taidan jatkaa valitsemallani uralla.
Kirjoittaja on Valkeakosken Sanomien toimittaja Heli Mustonen



mitä tota itsenäisyyttä enään juhlitaan?? muinaismuisto koko tapahtuma! mehän olemme EU jäseniä, joten emme ole itsenäisiä!Nuokin rahat voitaisiin käyttää veteraaneille ja vanhuksille!
Ilmoita asiaton kommentti