Matti Yrjänä Joensuu on kuollut
- Matti Yrjänä Joensuu (1948-2011) kuvattuna syksyllä 2010.
Sääksmäkeläinen kirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut. Hän menehtyi sairauskohtaukseen kotonaan sunnuntaina, kertoo kustantamo Otava.
Helsingissä lokakuussa 1948 syntynyt Joensuu muistetaan etenkin Harjunpää-dekkareistaan, joista on tehty muun muassa elokuvia, tv-sarjoja ja näytelmiä.
Joensuun viimeiseksi teokseksi jäi Harjunpää ja rautahuone (2010). Se oli hänen 12:s romaaninsa.
Joensuu jäi eläkkeelle Helsingin poliisin väkivaltarikosyksiköstä vuonna 2006 ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Vuonna 2008 hän muutti isovanhempiensa mökkiin Valkeakosken Sääksmäelle.
Joensuun dekkareita on julkaistu 20 kielellä, ja hän on ollut kahdesti ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi. Hänelle on myönnetty muun muassa Valtion kirjallisuuspalkinto ja kolme kertaa Vuoden johtolanka -palkinto.



Hieno kirjailija, enpä tiennyt kaverin sääksmäkeläisyyttä? Kevyet mullat..
Ilmoita asiaton kommentti