Blogit

Blogit / Uusimmat jutut

Kirjoittanut havumetsa, Julkaistu: 21.2.2012 20:14 2 kommenttia

Aurinko heitti timanttinsa väsyneille hangille. Havumetsän räystäältä roikkuvat jääpuikot säkenöivät talven ja kevään rajan upeimmassa loistossa. Siinä, mihin aurinko sattui, tuntui jo lämpimältä: tuntui kuin joku olisi kuiskannut ujon lupauksen keväästä.

Kirjoittanut Sunnikka, Julkaistu: 21.2.2012 11:21 0 kommenttia

Muutama päivä sitten Yle Teema esitti Marjane Satrapin sarjakuvaan perustuvan animaation Persepolis. Sarjakuvan luin jokunen vuosi sitten, mutta animaatio yllätti silti "täysin puskista". Itse asiassa se oli niin monipuolinen mustavalkoisesta värimaailmasta huolimatta, että katsoin sen eilen toistamiseen.

Merja Nurmi:LINTUBONGARI

Kirjoittanut havumetsa, Julkaistu: 17.2.2012 19:32 4 kommenttia

Minä olen tämän talon varsinainen kissa. Ensinnäkin, minä olen vanhempi kuin kukaan muu eläin tämän hirsikehikon sisäpuolella. Olen kaksikymmentä minuuttia vanhempi kuin sisareni Nuppu, joka on sekin sentään päässyt jo aika kunnioitettavaan ikään. Mutta minä synnyin melkein viime vuosituhannella. Olen siis lähes kaksituhatta vuotta vanha, jota pidetään yleensä hämmästyttävän korkeana ikänä kissalle.

Merja Nurmi:EMÄNTÄ SHOPPAILEE

Kirjoittanut havumetsa, Julkaistu: 11.2.2012 10:51 5 kommenttia

Kuten kaikki tietävät, on kaikenlainen shoppaileminen ja kaupoissa maleksiminen naisihmisten mielestä varsin vastenmielistä ja ikävää puuhaa. Se on ainakin Havumetsän Emännän vakaa mielipide. Silti joskus tulee aikoja, jolloin shoppaileminen on välttämätöntä. Tällaista saattaa tapahtua esimerkiksi silloin, kun lapset kerta kaikkiaan kyllästyvät katselemaan äitinsä virttyneitä ja haalistuneita vaatteenrisoja, ja pakottavat äiti-paran lähtemään pois metsän uumenista Suureen Kauppakeskukseen ostoksille.

Kirjoittanut stellaria, Julkaistu: 10.2.2012 07:36 0 kommenttia

Tasan viikko sitten perjantaina ”Siperialaisen hellejakson” viimeisinä päivinä, loppui päivittäinen pyöräretkeni lyhyeen. Olin kiertänyt vuolteiden sula-alueiden kautta ja matkan varrella tein pikakäynnin talvilintujen ruokintapaikalle jossa täytin siemenautomaatin. Jatkoin matkaa tarkoituksena käydä Apian riippusilloilla katsastamassa josko talvisten sula-alueiden pirteä sukeltelija koskikara olisi saapunut paikalle. Tietolan kohdalla pyörän poljinkampi sanoi sopimuksen irti ja napsahti poikki. Pyörämiehestä tuli jalkamies.

BLOGIT

Iiria Lehtinen

Lapsellinen kirjoittaja yrittää ymmärtää vauvojen, prinsessojen ja miesten sielunelämää.

Jaana Laakso

Monipuolinen kulttuurin tuottaja ja kuluttaja Valkeakoskelta.

Jorma Ahola

Kirjoittaja tutkii luontoa yrittäen ymmärtää, mitä ja miksi.

Kati Vaittinen

Kirjoittaja on 27-vuotias paljasjalkainen koskilainen, joka pyrkii rikkomaan rajoja vakavaan aikuisuuteen muun muassa sarjakuvien ja elokuvien ystävänä.

Merja Nurmi

Merja Nurmi kirjoittaa runoja ja tarinoita pöytälaatikkoon ja ihmettelee perheineen elämää pienessä mökissä metsän keskellä.

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot