Ajankohta

Päivitetty 17.2.2012 10:33, julkaistu 17.2.2012 10:29

Ihana, kamala aurinko

Silmiä pitää muistaa suojata myös talvella, kun nietokset heijastavat auringonsäteitä.

UV-säteily heijastuu lumesta ja jäästä ihmisten silmiin, suoran auringon lisäksi. Pitkäaikainen altistuminen UV-säteilylle voi aiheuttaa muun muassa lumisokeutta ja sidekalvon tulehdusta.

Lapsen mykiöt ovat kirkkaat ja läpäisevät jopa 95 prosenttia silmään tulevasta valosta. 25-vuotiaan silmä läpäisee valoa vain 25 prosenttia. Kahdeksanteentoista ikävuoteen mennessä ihmissilmä on saanut jo yli puolet siihen koko elämän aikana tulevasta UV-säteilystä.

Auringon vaikutus D-vitamiinin kannalta syntyy varsin nopeasti. Yleensä jo 10-20 minuuttia aurinkoa päivässä kesäaikaan riittää. D-vitamiini on tärkeä tekijä kalsiumin imeytymisessä. Jos kalsiumia ei imeydy tarpeeksi, elimistö alkaa ottaa puuttuvaa kalkkia luustosta. D-vitamiini on myös tärkeä lihasten toiminnalle ja tasapainokyvyn ylläpidolle.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 32

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 20

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 20

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 30

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 60

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 70

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 83

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  2. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1811

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 733

  10. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5537

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 578

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 670

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 318

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 531

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1186

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2036

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7610

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7424

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7116

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7138

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 3 2 353

  2. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 2 0 256

  3. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 7 2 240

  4. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 2 0 236

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 10 3 235

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 3 0 116

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 5 4 101

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 59 52 46

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 19 1 43

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 8 3 25

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot