Ajankohta

Päivitetty 9.2.2012 09:46, julkaistu 9.2.2012 09:44

Nukutteko te muuten siellä töissä?

Kuva: Mika Seppänen
Hannele LaineLähetä palautetta toimittajalle
Sorrilan esiopetusryhmäläiset tutustuvat tämän viikon ajan sanomalehtiin. Sara Mallander toi eskariin lehtileikkeen, jossa mainittiin hänen isänsä nimi.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista sanomalehtiviikkoa. Sorrilan esiopetuksen väki on yksi ryhmä, joka on tilannut paikallislehden viikon ajan tutustuakseen siihen.

Esikoululaiset ovat teemaviikon kunniaksi liimanneet isoille pahveille kotoa tuomistaan sanomalehdistä itselleen tärkeitä juttuja ja kuvia. Pahvit on ripustettu esiopetusluokan seinälle. Lehtileikevalinnat oli tehty lähinnä visuaalisin perustein, koska kovin moni ryhmäläisistä ei vielä osaa lukea. Melkein osaan -lukijoita on sitten enemmän.

Esiopetusryhmä Vanamon lapset saavat kertoa paikalle tulleelle toimittajalle ja kuvaajalle, millä perusteella he olivat valinneet oman suosikkileikkeensä. Syitä oli monia, muun muassa se, että kuva pääsi seinälle, koska siinä oli hienon nosturin kuva.

Eräs lehtileike oli tärkeä siksi, että siinä oli jututettu lapsen mummoa. Ei tosin omaan paikallislehteen, vaan Sotkamo-lehteen, joka ilmestyy Kainuussa. Jossakin kuvassa oli erivärisiä, kauniita jäälyhtyjä ja toisessa kuvassa oli soma vauva.

– Se oli kaupungin ensimmäinen vauva, niin siksi otin sen kuvan talteen, pieni tyttö kertoi perusteluita valinnalleen.

Myös Sauli Niinistön vaalimainos oli liimattu yhteiselle, isolle pahville.

– Nyt se on muuten Suomen presidentti, valaisee joku porukasta meitä lehtiväkeä ja muut eskarilaiset nyökkäilevät.

Sara Mallander oli ottanut seinälle liimattavaksi ison lehtijutun, jossa oli mainittu hänen isänsä nimi. Juttu kertoi keskustan rakennustyömaasta.

– Isä ei näy tässä kuvassa vaan on kerrosta alempana. Isä tekee siellä lattiaa siihen kauppakeskukseen. Mutta nimi on tässä, tyttö osoittelee pienellä sormella laajaa tekstimerta.

Sanomalehden tekoa eskarilaiset olivat käyneet läpi jo ennen lehdentekijöiden tuloa osastolle, mutta kuuntelevat kiltisti myös lehtiväen pienen infopaketin asiasta. Kysymyksiäkin satelee sekä kuvaajalle että toimittajalle: Onko teidän työ vaikeaa, onko toimituksessa tylsää, nukutteko te siellä, saatteko matkustella ja missä te käytte syömässä. Entä montako lasta teillä on ja minkä ikäinen on toimittaja.

Sen verran napakkaa kysymystulitusta saimme, että pakko oli todeta: selkeää toimittaja-ainesta koko väki!


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 32

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 20

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 20

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 30

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 60

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 70

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 83

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  2. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1811

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 733

  10. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5537

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 578

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 670

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 318

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 531

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1186

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2036

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7610

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7424

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7116

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7138

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 3 2 338

  2. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 2 0 250

  3. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 2 0 228

  4. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 7 2 220

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 10 3 220

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 3 0 111

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 5 4 97

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 59 52 43

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 19 1 42

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 8 3 25

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot