Ajankohta

Päivitetty 23.1.2012 10:29, julkaistu 23.1.2012 10:28

Kokoomuksen Niinistö kelpaa myös koskilaisille

Vaalipaikoilla käytiin ahkerasti.

Kokoomuksen Sauli Niinistö (kok) sai sunnuntaina käydyissä presidentinvaaleissa annetuista ja hyväksytyistä äänistä 37 prosenttia. Pekka Haavisto (vihr) sai äänistä 18,8 prosenttia. Kolmanneksi eniten koko maassa ääniä sai Paavo Väyrynen (kesk) 17,5 prosentti.

Valkeakoskella eniten ääniä keräsi kokoomuksen Sauli Niinistö, 4705 kappaletta eli hyväksytyistä äänistä 40 prosenttia. Haavisto sai Valkeakoskella ääniä 1870 kappaletta eli 15, 9 prosenttia. Kolmanneksi kiilasi Väyrynen 1391 äänellä (11,8 prosenttia).

Paavo Lipponen (sd) keräsi Valkeakoskella ääniä 1269 (10,8 prosenttia), Timo Soini (ps) 1235 (10,5), Paavo Arhinmäki (vas) 938 (8,0), Sari Essayah (kd) 244 (2,1) ja Eva Biaudet (rkp) 114 ääntä ja 1,0 prosenttia annetuista hyväksytyistä äänistä. Hylättyjä ääniä kertyi Valkeakoskella 44 kappaletta. Valtakunnallisesti niitä kertyi hieman alle 10 000 kappaletta.

Uusintaottelu käydään 5. helmikuuta eli silloin on toisen kierroksen äänestyspäivä. Presidentiksi valitaan tällöin uudessa vaalissa enemmän ääniä saanut ehdokas. Valkeakoskella pääsee äänestämään Apia liikuntahallilla, Naakan koululla, Sointulan toimintakeskuksessa, Roukon koululla, Tietotien lukiolla ja Sääksmäen kirjastossa.

Toisen kierroksen ennakkoäänestys pidetään 25.-31. tammikuuta. Äänestää voi Valkeakosken kaupungintalon ala-aulassa ja Tietotien lukiolla. 25.1.-27.1. kello 9–18, 28.1.–29.1. kello 10–16 ja 30.1.–31.1. kello 9–20.

Valkeakoskelaisten suosikki vaalien ensimmäisellä kierroksella kuusi vuotta sitten oli Tarja Halonen (sd), joka nappasi silloin koskilaisäänistä 58,3 prosenttia. Toiseksi eniten ääniä kalasti Sauli Niinistö (kok), jonka äänisaaliiksi kirjattiin 22,3 prosenttia. Kolmannen sijan kuusi vuotta sitten vei Matti Vanhanen (kesk) 11,3 prosentilla.

Perussuomalaisten Timo Soinin kannatus oli vuonna 2006 Valkeakoskella 4,1, vihreiden Heidi Hautalan 1,9 ja kristillisten Bjarne Kalliksen 1,2 prosenttia. Jumbosijat jakoivat Henrik Lax ja Arto Lahti 0,5:n ja 0,4 prosentin kannatuslukemilla.


AVAINSANAT:

Kommentit (18)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)24.1.2012 10:35

"Miten mahtaisi sivari-Pekka pärjätä puolustusvoimien ylipäällikkönä? Johan meille nauraisivat naurismaan aidatkin."

Varmaan yhtä hyvin kuin:

K. J. Ståhlberg
Lauri Kristian Relander
P. E. Svinhufvud
Kyösti Kallio
Risto Ryti
J. K. Paasikivi
Tarja Halonen

Nuokaan eivät ole käyneet armeijaa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 17:17

Haavisto? Voi hellanduudelis sentään...

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 17:14

Miten mahtaisi sivari-Pekka pärjätä puolustusvoimien ylipäällikkönä? Johan meille nauraisivat naurismaan aidatkin.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 13:44

Olisi sillä Pekalla ainakin kotikampaaja, jos se nyt
on mikään suuri säästö!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 10:27

"Ärhentelijä ja sovittelija" vastakkain, nyt tuli valittavaksi pienempi harmi, kun kokenein politiikko ulkopolitiikassa, edustavaisuudessa perheineen ei saanut, jostain syystä tarpeeksi kannatusta ,päästäkseen toiselle kierrokselle!

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 10:10

Koskissakin tykätään Bilderbergläisistä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 09:56

Karjala ja Petsamo myytiin kokoomuspressan toimesta, joten ehdoton EI Nato miehelle. Kahdesta huonosta valitaan järkevin, eli Haavisto.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 09:01

Kahdesta porvarista täytyy valita se kiltimpi eli ääni Pekalle vaikka minulla onkin ennakkoluuloja vihreitä kohtaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 07:59

"Voi vee mitä äänestäjiä koskissa. Työläiskaupunki ja työttömyys hirmusuuri ja kapitalistia äänestetään."

Veit jalat suusta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)23.1.2012 07:48

Millähän intensiteetillä presidentti pystyy vaikuttamaan työllisyyteen? Meillä on ollut nyt 30 vuotta "työläisten" presidentti ja kappas, Valkeakoskella on silti hirmu-suuri työttömyys. Käsittääkseni Presidentin ensisijaiset tehtävät on määritelty perustuslaissa ja sisältää mm. hallitusvallan käytön, valtioneuvoston jäsenten nimittämisen ja vapauttamisen tehtävistään, yhtenä tärkeimpänä kansainvälisten suhteiden luominen jne. Eiköhän Sauli ole näihin tehtäviin ehdottomasti paras ja vaikutusvaltaisin henkilö, eikä vähiten siksi, että on ehdokkaista edustavin Jenni rinnallaan. Presidentinvaalit ovat ennenkaikkea henkilövaalit, joten eiköhän työttömyys pysy Valkeakoskella ennallaan, vaikka itse Stalin olisi presidenttinä...

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 32

  2. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 20

  3. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  4. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 20

  5. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 30

  6. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  7. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  8. Viikon veikkaaja iskee jälleen

    URHEILU 15.5. 17:22 60

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 70

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 83

  1. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 72

  2. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 103

  6. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  7. Työministeri keskusteli Avilonin lomautettujen tilanteesta

    UUTISET 14.5. 17:05 1811

  8. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  9. Tietolan taideteos julkistetaan

    IHMISET 15.5. 16:15 733

  10. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 54

  1. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  2. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 5952

  3. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  4. Jonotus lääkärin vastaanotolle turhauttanut monia

    UUTISET 8.5. 16:39 5537

  5. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  6. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  7. 6 sai lähdön Lamicanilta

    UUTISET 4.5. 13:59 578

  8. Tornit taas taistoon

    LUONTO 30.4. 14:40 670

  9. Valkeakoski hoitaa hyvin muistisairaat

    UUTISET 11.5. 16:23 318

  10. Kanava on nyt auki

    AJANKOHTA 4.5. 10:48 531

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 86033

  2. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 75026

  3. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 75626

  4. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 43036

  5. Mopoja ja autoja kateissa

    UUTISET 17.4. 16:29 1186

  6. Valkeakoski ei lämpene pakkoliitoksille

    UUTISET 27.3. 14:11 2036

  7. 10-vuotias pelasti ystävänsä hukkumiselta

    UUTISET 18.4. 09:32 7610

  8. Hallinto-oikeus: Avilon-takaus laillinen

    UUTISET 24.4. 17:19 7424

  9. Kiireelliset sairaankuljetukset pitää saada Koskiin

    UUTISET 25.4. 16:06 7116

  10. FC Haka ja Autotalo Laakkonen yhteistyöhön

    UUTISET 17.4. 13:29 7138

  1. Pesosen paluu päättyi tappioon, McFaul sairaalaan

    URHEILU 16.5. 22:34 3 2 338

  2. Kenen leukaluut ovat kuvassa?

    LUONTO 16.5. 15:47 2 0 250

  3. Epäily: luvaton hiippari kävi asunnossa

    UUTISET 16.5. 17:02 2 0 228

  4. Pyörönmaassa aukeaa ravintola lauantaina

    UUTISET 16.5. 13:12 7 2 220

  5. Kevään uudet ylioppilaat

    UUTISET 16.5. 16:44 10 3 220

  6. Kaapelinkulman kaivoksen ympäristöluvassa puutteita

    UUTISET 16.5. 14:48 3 0 111

  7. Mansikka maistuu yhä

    UUTISET 16.5. 14:22 5 4 97

  8. Vihdoinkin! Avilon käynnistyy ennen syksyä

    UUTISET 7.5. 17:17 59 52 43

  9. Aivokalvontulehdus vei Tia-Marian nollapisteeseen

    IHMISET 15.5. 15:13 19 1 42

  10. Sähköisten reseptien aikakausi alkoi Koskissa

    UUTISET 15.5. 15:34 8 3 25

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot