Ajankohta

Päivitetty 17.1.2012 15:04, julkaistu 17.1.2012 12:41

Nuoriso äänestäisi Niinistön ja Soinin jatkoon

Lähes 650 oppilaitosta eri puolilta Suomea otti osaa presidentinvaalien yhteydessä järjestettyyn nuorisovaaliin.

Eniten ääniä, 36,1 prosenttia, keräsi Sauli Niinistö, ja toiseksi suosituin oli Timo Soini 20,3 prosentin kannatuksella.

Pekka Haaviston osuus äänistä oli 16,2, Paavo Arhinmäen 7,9, Paavo Väyrysen 7,4, Paavo Lipposen 5,3, Eva Biaudet’n 4,5 ja Sari Essayahin 2,4 prosenttia.

Äänensä antoi yli 76 000 yläkoululaista, lukiolaista ja ammattikoululaista.

Nuorisovaalien mahdollisen toisen kierroksen äänestys järjestetään oppilaitoksissa uurnavaalina 23.–27. tammikuuta. Tulos julkistetaan 1. helmikuuta.


AVAINSANAT:

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Vieras)19.1.2012 11:08

Heh. Tyypillistä, tulosten julkistuksen jälkeen besserwisserit tulevat kertomaan: väärin äänestetty.

Väitän että nuoret ovat huomattavasti ymmärtäväisempiä kuin poteroihinsa jumiutuneet änkyrät. Sauli ja Timo vaan puhuttelevat ihmisiä nykyään, Haavistolle olisin odottanut muuten nuorisolta kovempaa kannatusta, tuolla akateemisessa maailmassa hän tuntuisi olevan se ainoa ehdokas jonka kannattamiseta ei tarvitse selittää muille. Siellä Soinin sanominen vaatisi todellista pokeria.

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)18.1.2012 21:03

Nuoriso ei oikeen tajua kuinka äärikokomuslainen sauli on

Ilmoita asiaton kommentti

(Vieras)17.1.2012 15:31

Populismi vetoaa ymmärtämättömään parhaiten.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit kommentoida juttua kirjautumatta palveluun ja ottaa kantaa, mutta muista hyvät tavat. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan.

Kommentti

LISÄÄ UUTISIA

  1. Koskenpoikien huipusta Vuoden urheilija!

    URHEILU 22.2. 18:07 64

  2. Eläkeläisäiti auttoi poikiaan välittämään Subutexia

    UUTISET 22.2. 10:42 32

  3. Karoliina Kestin kuolemaan ei liity rikosta

    UUTISET 22.2. 13:58 20

  4. Kissa jumitti hautajaisvalmistelut Akaassa

    UUTISET 22.2. 17:02 20

  5. Navetta paloi maan tasalle Mälkiäisissä

    UUTISET 22.2. 15:46 22

  6. Zumbaopettajia epäillään raiskauksista Pirkanmaalla

    UUTISET 22.2. 15:16 22

  7. Surmaajaa epäillään myös useista seksuaalirikoksista

    UUTISET 22.2. 14:41 20

  8. Sääksmäen kirkossa Majatalo-ilta

    IHMISET 22.2. 14:12 20

  9. Valkeakosken Kuvataiteilijat esittelevät vuosinäyttelynsä

    KULTTUURI 22.2. 14:08 20

  10. PIKI-verkkokirjastossa ongelmia

    UUTISET 22.2. 14:04 21

  1. Avilon harkitsee investointeja

    UUTISET 20.2. 16:25 2023

  2. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 58444

  3. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 62044

  4. Koskenpoikien huipusta Vuoden urheilija!

    URHEILU 22.2. 18:07 64

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 37026

  6. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 62632

  7. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 37726

  8. Rapolan Saunalahden tervaleppäkorpi soi

    LUONTO 21.2. 14:19 84

  9. Jari Rikkonen käveli apteekkiin

    URHEILU 20.2. 17:24 138

  10. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 44933

  1. Avilonilla maanantaina tiedotustilaisuus

    UUTISET 15.2. 10:13 5834

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 63731

  3. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 58444

  4. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 62044

  5. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 37026

  6. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 70024

  7. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 62632

  8. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 37726

  9. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 44933

  10. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 58928

  1. Avilonilta turha etsiä kultaa - tai muutakaan

    UUTISET 29.11. 11:10 44933

  2. Aviloniin usko vahva

    UUTISET 27.10. 17:32 63731

  3. Avilonin lomautukset alkavat

    UUTISET 26.7. 16:02 70024

  4. Velkojat kuulevat Avilonin tilanteesta maanantaina

    UUTISET 15.12. 17:21 37726

  5. Aasialaisten pöpökammosta voi tulla Avilonin kultakaivos

    UUTISET 23.9. 16:29 62632

  6. Avilonilaiset tammikuussa muutosturvan piiriin

    UUTISET 15.12. 16:01 37026

  7. Avilonilta tulossa kuitu, joka selättää MRSA:n

    UUTISET 22.9. 17:09 62044

  8. Avilon tyhjentää biologisen puhdistamonsa

    UUTISET 28.9. 13:39 58928

  9. Avilon pääsi yrityssaneeraukseen

    UUTISET 6.10. 10:24 58444

  10. Heikki Hassi jättää Avilonin toimitusjohtajan tehtävät

    UUTISET 21.10. 15:40 62533

  1. Zumbaopettajia epäillään raiskauksista Pirkanmaalla

    UUTISET 22.2. 15:16 2 2 56

  2. Koskenpoikien huipusta Vuoden urheilija!

    URHEILU 22.2. 18:07 6 4 30

  3. Navetta paloi maan tasalle Mälkiäisissä

    UUTISET 22.2. 15:46 2 2 25

  4. Mopon virityksestä voi tulla kallis lasku

    AJANKOHTA 26.4. 11:03 8 4 24

  5. Kissa jumitti hautajaisvalmistelut Akaassa

    UUTISET 22.2. 17:02 2 0 21

  6. Eläkeläisäiti auttoi poikiaan välittämään Subutexia

    UUTISET 22.2. 10:42 3 2 20

  7. URHEILU 15.3. 23:10 213 0 20

  8. Tuloveroprosentti säilymässä edullisimpana

    UUTISET 15.10. 09:12 102 37 17

  9. Helteellä kierrätetään vähän huonekaluja

    UUTISET 15.7. 10:49 22 0 16

  10. Sääksmäki soi suuremmin kuin vuosiin

    KULTTUURI 29.5. 15:38 2 0 16

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Valkeakosken Sanomat, Valtakatu 9-11, 4. kerros, 37600 VALKEAKOSKI     Vaihde: 010 665 5730   Fax: 010 665 5733  |  Palaute  |  Mediakortti  |  Käyttöehdot